25. toukokuuta 2017

Koulukiusaus tai torikiista - sä olet media!

Törmäsin Facebook-feedissäni viikko sitten erään tytön tarinaan. Hän kertoi omassa Face-päivityksessään kärsineensä pitkään koulukiusaamisesta. Koulu oli tytön kertoman mukaan laistanut velvollisuudestaan, tyttö oli jäänyt yksin hätänsä kanssa. Kirjoitus keräsi tuhansia tykkäyksiä ja jakoja koulukiusaamista vastaan. Luin tarinaa silmäkulmaa pyyhkien ja jaoin sen myös. Saatteeksi kirjoitin "Tältä kuulostaa rohkeus". Myös paikallinen media kiinnostui tarinasta.

Seuraavana aamuna sain viestillä linkin tytön koulukaverien puolustuspuheisiin. He kirjoittivat omassa feedissään, kuinka tyttö itse olikin koulukiusaaja. Ettei tarina olisi niin hauras kuin ensimmäinen päivitys oli antanut ymmärtää. Harva uskoi syytettyjä enää tässä vaiheessa, olihan uhrin kirjoituksilla jo valtava somevoima taustallaan.

Hetken päästä sain yhteydenoton henkilöltä, joka kuuluu sekä minun että tytön lähipiiriin. Hän kertoi, että tarinan tosi oli jossain näiden kahden kertomuksen välimaastossa.

Pöydällä oli nyt kolme tarinaa, joista jokainen varmasti oli tosi. Maailma on juuri sellainen kuin me itse sen näemme. Jos taivaalla paistaa aurinko, on ilma aurinkoinen vaikka kilometrin päässä ukkostaisi. Uskomme vain hetkeen, joka ympäröi meidät.

Miksi tätä kirjoitan, näitähän riittää?

Kyllä. Näitä riittää. Eilen ja tänään on seurattu ensin Facebookissa ja sitten paikallislehdessä kahden vaikuttajan torikiistaa, mikä on kulminoitunut julkiseen Facebook-kirjoitteluun. Ensin oli asia, sitten kahdenvälinen yhteydenpito. Sitten tuli ensimmäisen henkilön julkinen purkaus, jonka jälkeen toisen. Heitin popcornit mikroon. Nämäkin kaksi tarinaa on varmasti totta, molemmilla on tietysti näkemyksensä.

Yksityisistä henkilöistä on tullut medioita. Sillä mitä jaamme omalla henkilökohtaisella tilillämme vaikkapa Facebookissa, on seurauksia. Omaan feediin kirjoitamme oman totuuden, jota on vielä niin kovin helppo värittää saadaksemme halutun reaktion. Ottamatta kantaa yllä olevien tarinoiden värisävyihin, näin se on. Maailma ei ole mustavalkoinen. 

Hurjimmillaan henkilökohtaisen median vaikutusvalta on silloin, kun yleisö kuulee vain yhden näkökulman. Teemme päätelmiä tietämättä kokonaisuutta ja pidämme totuutena vain puolikasta tarinaa. Medialukutaitoa opetetaan jo alakoulussa, mutta ottaako se kantaa vain perinteisiin medioihin vai laajemmin jokaiseen, joka internetiin voi kirjoittaa? Tähänkin tekstiin, minuunkin? 




Ja niin. Piilotin tytön tarinan omasta Facestani ja tsemppiä torikiistaan vanhoille koulukamuille <3

20. toukokuuta 2017

Onnenpotkuja odotellessa

Jokainen meistä tuntee jonkun, jolla tuntuu olevan aina sairaan hyvä tuuri. Tiedäthän, sellainen joka voittaa peleissä keskimääräistä useammin, onnistuu yleensä yrityksissään tai muuten vain vetää puoleensa hyviä juttuja. Itse olen onnekas ja saanut solmia avioliiton tällaisen henkilön kanssa. 

Pelaan tosi harvoin mitään rahapelejä, lottoa tai pelikoneita. On kuitenkin yksi vakiorivi, jonka pelaan toisinaan, en tosin ole koskaan voittanut sillä mitään. Eräänä lauantaina meidän perheen onnekas laittoi pyynnöstäni tämän samaisen rivin ja voitti. Ei tullut meistä miljonäärejä mutta joku kymppi tilille kilahti kumminkin. On käsittämätöntä, miten joitain onni suosii enemmän kuin toisia. 

Onko tosiaan näin, että onnen määrä on vakio, se on vain jaettu eri suhteessa eri tyypeille?

Ei. Asiaa on tutkittu ja onneksi näin ei ole. Aidon oikeasti kellään ei ole sen kummempi tuuri kuin toisilla vaikka siltä joskus tuntuukin. Jotain näissä onnenpekoissa on kuitenkin erilaista kuin monessa muussa ihmisessä. He ovat positiivisempia, avoimempia uusille mahdollisuuksille ja arvelevat asioiden menevän aina parhain päin. Tuurina pidetty onkin positiivinen perusasenne. 

Paitsi että he ovat onnekkaampia, he ovat vielä positiivisempiakin. Epäreilua! 

Ihmisellä on taipumus kokea tunteitaan tietyllä tavalla ja osalle positiivisten tunteiden kokeminen on helpompaa, toisille se vaatii enemmän ponnisteluja. Onneksi tätä kykyä voi harjoittaa. Voisikin sanoa, että onni on taitolaji. Aivan samalla tavalla siis kuin voi opetella juoksemaan tai pyöräilemään, voi harjoittaa mieltä ja siten positiivisten tunteiden kokemista. Se vanha sanonta siitä asenteesta pitää siis ehdottomasti paikkaansa. 

Toinen juttu onkin kokonaan se, huomaako eteen osuvaa onnenpotkua vai kulkeeko sokeana ohi odottaen, milloin onni viimein potkaisee.


Oma onnenpotku 8 vuoden takaa antoi vielä hetken odotuttaa. 

15. toukokuuta 2017

Voi prkl kun ei huvita!

Viime viikolla jossain vilahti otsikko, että nykyään on tapana hakea sairaslomaa, jos ei huvita mennä töihin. Eli aika monella normi maanantai. Tai kesäloman jälkeinen viikko. Keväällä tulee väsymystä ja syksyllä masentaa. Ne on ne suomalaiset sadekelit. 

Sitten on porukat, joita pomo prässää niin paljon, ettei mieli enää kestä. On niin kovat tulospaineet, että luvut tulevat uniin. Euronmerkit jahtaavat ja excelit vilisevät. Puhelimen pirahtaessa säpsähtää, aamulla ei huvita. 

Kaksi surullista ääripäätä. Töitä on pakko tehdä, koska asuntolaina, autolaina, Visat ja luotot. Kanarianmatkat ja ruotsinristeilyt. Elämä on valintoja täynnä. Lototaan lauantaisin ja perjantaisin jännätään maailmanluokan pottia. Jospa voisikin maanantaina ottaa lopputilin. 

Suomalainen keli ei ole ainoa mikä mättää. Olemme unohtaneet kuinka elää tässä hetkessä nauttien siitä, mitä meillä jo on. Sen sijaan elämme huomisessa, haaveilemme asioista, joiden ajattelemme muuttavan maailmamme paremmaksi. Totuus on kuitenkin tässä ja nyt. 

Jos tänään ei huvita, tuskin huomennakaan. Jos pomo prässää tänään, todennäköisesti huomennakin, ellei sitten vaihdu duuni taikka pomo. Lottovoittokaan ei ole mahdoton, epätodennäköinen kylläkin. Joku ilahtuu neljästä oikein, toinen harmittelee kun kolme numeroa jäi vielä uupumaan.



Ja sitten jossain on tyyppi, joka iloitsee siitä että on töitä. Nauttii siitä mitä elämä on tuonut. Pukee pihalle kumisaappaat ja laulaa sateessa hymyillen.


8. toukokuuta 2017

Vapauta itsesi aikuisuuden kahleista

Suunniteltiin tänään poikasen kanssa tulevia 8-vuotissynttäreitä. Ketä kutsuttaisiin, mitä tarjoiltaisiin ja missä juhlat ylipäätänsä pidettäisiin. Lapsen toiveena oli, että olisi kahdet juhlat; kavereille omat ja sukulaisille toiset. Tässä vaiheessa kuulosti vielä ihan tavallisen juniorin suunnitelmilta. 

Paitsi että sukujuhlat pidettäisiin sisäleikkipuistossa. Mielikuva isomummista ja -papasta kiipeilemässä, liukumassa ja pomppimassa oli huvittava ja sai vilpittömän naurun täyttämään koko huoneen. Pohjimmiltaan lapseni ajatus oli nerokas. Miksi emme voisi nauttia lapsen riemusta vaikka fyysinen ikämme olisikin jo reippaasti yli mittarin puolivälin?

Harmittavan usein tulee huomattua olevan tylsä aikuinen. Huomauttaa asioista, joista ei tarvitsisi. Kieltää kivoja juttu vain siksi, että niistä saattaa koitua pientä harmia. Ennakoi sotkua, hävitystä tai häiriötä ilman minkäänlaista tietoa siitä, että niin tulisi vielä käymään. Aidosti vakavat jutut ovat tietysti erikseen. 

Lapseni sanat saivat haastamaan itseni ja vapauttamaan ajatukseni aikuisuuden kahleista. Jos siis näet puussa roikkuvan, kadulla laulavan tai kepeillä miekkailevan aikuisen, moikkaa rohkeasti. Minä se vain olen. 



5. toukokuuta 2017

Diagnoosi: Creator’s block

Ensimmäinen askel on aina myöntää ongelmansa. Piilottelu, kieltäminen ja vähättely on inhimillistä mutta vaikeuttaa paranemista. Siinä vaiheessa kun pystyy katsomaan peiliin tai ystävää silmiin ja kertomaan vaivansa, askel paranemiseen on alkanut. 

Olen analysoinut omaa vaivaani tovin ja sain vihdoin diagnoosin. Kirjoittajan blokki. Kivi putosi sydämeltä, voin viimein lopettaa googlettamisen ja keskittyä paranemiseen. 

Vaiva on omalla kohdallani vähän samaa sarjaa, kuin sanonta, ettei suutarin lapsella ole kenkiä. Kun työkseen miettii erilaisia viestinnällisiä ratkaisuja, suunnittelee, toteuttaa ja analysoi, tulee niin sanotusti mitta täyteen. Vapaa-ajalla ei saa enää mitään fiksua aikaiseksi. 

Yksi keino parantua tästä piinasta on intuitiivinen kirjoittaminen. Miettiä mitä tahansa maailman asiaa ja kirjoittaa siitä. Antaa kynän laulaa tai näppiksen sauhuta. Ajattelematta tai sensuroimatta lopputulosta sen enempää. Kirjoittaa niin kauan, kuin ajatusta riittää. 

Aloitin taas pitkästä aikaa kirjoittaa päiväkirjaa, ja hurahdin bullet journaliin. Piirtelen ja kirjoittelen niitä näitä ja ruokin luovaa ajattelua. Ehkä sen siemeniä saadaan vielä täälläkin nähdä.