12. marraskuuta 2017

Ympyrä sulkeutuu - uusi alku

Olet lämpimästi tervetullut uudelle sivustolleni www.jennimarikaren.fi.

21. lokakuuta 2017

Kaunis nainen, joka ei inhonnutkaan minua

Ensivaikutelma henkilöstä perustuu yleensä tunteeseen tai fiilikseen mikä ensitapaamisesta on jäänyt. Se ei välttämättä perustu faktaan eikä aidosti tärkeään informaatioon. Joku tuoksuu hyvälle, toinen puhuu kauniisti. Yksi näyttää nätiltä ja toinen viisaalta. Harvoin tiedämme, mitä totuuden takaa löytyy.

Tapasin taannoin erään naisen, jota en tuntenut kovinkaan hyvin. Olin puhunut hänen kanssaan muutaman kerran ja nähnyt ohimennen. Minulla oli ennakkokäsitys - hän on tiukkalinjainen, ylitopakka eikä pidä minusta.

Tapasimme ja aloitimme yhteisen projektimme. Edelleen hän oli tiukkalinjainen. Hän nauroi kyllä enemmän mitä olisin osannut odottaa. Kun katsoin tarkemmin, huomasin, että hän on todella kaunis. Nyt hänen kertoessaan elämästään se vasta paljastui minulle. Tajusin, etten ollut saanut tilaisuutta jutella hänelle tärkeistä asioista, en tuntenut häntä lainkaan ja olin luonut ennakkoluuloni vain muutaman nopean kohtaamisen pohjalle.

Näiden kohtaamisten perusteella olin pystynyt lokeroimaan hänet, kuvaamaan tietynlaiseksi ja päättämään, että hän inhoaa minua.

Kävimme yhdessä lounaalla ja  hän kertoi tulevaisuuden suunnitelmistaan. Kiinnitin huomiota hänen vilpittömään kiinnostukseen minusta. Kysymykset opinnoista ja perheestä tekivät hänestä entistä kauniimman. Arvostan suurisydämisiä ihmisiä ja aloin ymmärtää, että edessäni oli yksi sellainen.

Jatkoimme projektiamme ja keskustelumme eteni todella syvälle hänen elämäänsä; perheeseen, lapsiin, lapsen lapsiin ja harrastuksiin. Hän kertoi mitä kaikkea ikävää ja traagista elämässä on meneillään ja mitä kaikkea upeaa se vastoinkäymisistä huolimatta pitää sisällään. Nähtyäni kyyneleet poskilla ja kuultuani kauniit sanat, jotain maagista tapahtui.

Itkimme molemmat. Hän traagista tarinaansa ja minä sekä tarinaa että omaa typeryyttäni. Kuinka väärässä olinkaan hänen suhteensa ollut. Olin lokeroinut hänet tietämättäni hänestä yhtään mitään. Sain opetuksen, ettei muutama lyhyt hetki kerro ihmisestä vielä yhtään mitään.

Projekti päättyi ja halasimme. Pitkään ja lujasti. Luulen, että molemmille meistä tapahtui sinä päivänä jotain sellaista, minkä muistamme vielä pitkään.


9. lokakuuta 2017

Kolumni Jyväskylän yliopiston verkkolehdessä

Kerroin aiemmin, että tulen tekemään yhteistyötä yliopiston kanssa aikuisopiskeluun liittyen. Kirjoittelen aiheesta kolumnia verkkolehteen ja ensimmäinen julkaisu tuli loppuviikosta ulos.

Voit käydä lukemassa jutun täältä.


7. syyskuuta 2017

Arjen rallia - elätkö vai murehditko?

Elämä on yhtä tasapainoilua. Varsinkin jos satut käymään töissä. Aamulla tekisi mieli nukkua, tukka sotkussa aamupuuron keittoon. Pesut, pukemiset, syömiset. Joku siivoaa samalla kotia, tyhjentää astianpesukonetta tai viikkaa pyykkiä. Useimmat tyytyy silmien auki saamiseen ja kahvin osumiseen mukiin.

Sitten kuvioon lisätään lapset. Ihan kuin itsessä ei olisi tarpeeksi. Kerrotaan yllä oleva lasten lukumäärällä. Herätään aiemmin, jotta ehditään. Silti joku kiukuttelee tai hidastelee, jokaisella on oma tahto ja fiilis. Yhtä harmittaa, toista naurattaa. Yhdellä on housut väärin päin jalassa. 

Ainiin, koira. Toinen katsoo sivusta tätä härdelliä, joka perheen arkipäivisin yllättää. Vinkaisee kuin muistuttaakseen olemassaolostaan. Makaa ruokakupin vieressä, kantaa remmiä ja vinkuu ulos. Kello tikittää. 

Pääset töihin ja hengähdät. Koittaa iltapäivä ja muistat, että olet joskus saanut tujun aivopierun ja ilmoittautunut opiskelemaan. Kaivat kirjat esiin tai valut luennolle. Yrität keskittyä, vaikka takana on jo pitkä päivä. Katsot ulos ja huomaat ajatusten karkaavan. Ulkona sataa ja lapsi on puistossa. Pyykkivuoret vyöryvät ja roskatkin pitäisi viedä. Hauki on kala ja se koira tahtoo pihalle taas. 

Sitten muistat, että parhaiten patterisi lataa reipas treeni. Koet huonoa omaatuntoa kun harjoittelu on jäänyt vähälle. Taputat itseäsi selkään, olet yltäpäältä hiessä, endorfiinihumalassa onnen kukkuloilla. Ulkona hämärtää ja lapsi on edelleen puistossa. Mietit, että kohta joku tekee ilmoituksen. 

Apua, läksyt! Toisessa kädessä iltapala, toisessa lyijykynä. Tsempataan, hengitellään. Jätät opettajalle viestin, että loput tehdään huomenna. Toivot, että lapsi pääsee luokaltaan, vaikka ykköset ja kymmenet illalla sekaisin meneekin. 

Kello tikittää. Lapsen nukutus, iltapalat, pesut, huomisen valmistelut ja taas se koira. Iltasatua lukiessa mietit, että aamulla väsyttää. Tiedät, että juuri päättyneen arkirumban alku on vain muutaman hetken päässä. Pehmeä tyyny ja viileä makuuhuone on synonyymi taivaalle. 

Ja kaiken tämän olet itse halunnut, saanut ja hankkinut. Olet kiitollinen jokaisesta hetkestä mitä saat. Selviät päivästä, toisesta, vuodesta. Koet huonoa omaatuntoa poissaolohetkistä ja kiireestä. Iloitset yhteisistä nauruista, halauksista, pusuista. 

Ja sisimmässäsi pelkäät, että elämä kiitää ohitsesi kun murehdit, kuinka kaikesta tästä selviät.

25. elokuuta 2017

Rosvojahdissa

Tänään tapahtui jotain todella outoa. Sellainen sattumus, jota on vaikea uskoa todeksi. Toimin salapoliisina ja rosvokaappaajana. Hyväntekijänä - ja salamana harmistuneena.

Kesälomalla selailin Facebookista paikkakunnan ryhmää. En yleensä käy siellä mutta silloin satuin piipahtamaan. Huomasin ilmoituksen varastetusta fillarista. Panin sen merkille mutta en ajatellut asiaa enempää. Kyseessä oli merkkipyörä, jotenkin se vain jäi mieleen. Fillarivarkaat saavat aikaan oksurefleksin. Menisivät oikeisiin töihin.

Meni päivä ja olin näkeväni kyseisen fillarin ajavan vastaan. Laitoin ilmoittajalle viestiä, hän kiitti vinkistä ja keskustelu jäi siihen. Oli heinäkuun eka päivä.

Tänään käytiin perjantaipitsalla läheisessä pizzeriassa. Kiinnitin huomiota telineessä olevaan merkkipyörään, joka oli lukittu halvalla parin euron kippuralukolla. Ei kiinni missään, kuka tahansa voisi nostaa kevyen fillarin olalleen. Jotenkin se näytti tutulta ja sitten mieleen juolahti heinäkuu.

Mietin, pitäisikö laittaa viestiä pyörän omistajalle. Ajattelin, että tämä tuntematon tyyppi pitää mua varmasti ihan hulluna. Muikkelina, joka on näkevinään varastetun pyörän jo toistamiseen.

Laitoin viestiä.

Meni hetki ja tyyppi meni tarkistamaan pyörän. Jackpot, se oli se! Pari kuukautta sitten varastettu pyörä päätyi omistajalleen. Jee! Rosvojahti oli tuottanut tulosta.

Sitten paikalle soitettiin poliisi. Kävi ilmi, että varas oli ehtinyt myydä pyörän jo eteenpäin. Täysin viaton ihminen oli maksanut fillarista ja nyt se lähti poliisin matkaan. Myöskään alkuperäinen omistaja ei saanut pyörää, sillä vakuutusyhtiö oli sen jo korvannut. Ostaja tunnisti valokuvasta myyjän, joka olikin poliisin vanha tuttu.

Ai että. Tässä vaiheessa hyvä mieli vaihtui kurjaksi. Toki oli hyvä, että varas sai yhden merkinnän lisää rekisteriinsä. Mutta kuka lopulta oli todellinen häviäjä? Alkuperäinen omistaja sai vain muutaman lantin vakuutusyhtiöltä, sillä käyttöarvo oli fillarin arvoa suurempi. Uusi omistaja hävisi euronsa sekä pyöränsä. Varas - no hän sai yhden fillarisyytteen lisää. Ehkä sakon, jota ei koskaan tule maksamaan.

Yritän ajatella positiivisesti, että oikeus voitti. Silti en voi olla miettimättä, että ainakin yhdellä tyypillä olisi parempi mieli, jos vain olisin ollut puuttumatta asiaan.


10. elokuuta 2017

Luovuus on päätös

Luova hulluus on sanapari, jossa on kaukainen negatiivinen kaiku. Sitä käytetään kuvauksena ihmisistä, jotka keksii outoja tai poikkeavia tapoja ratkaista ongelmia. Luovasta hullusta tulee mieleen satujen hassu professori, jolla on valkoinen tukka ja hajamieliset ajatukset.

Luin hiljattain Saku Tuomisen luovuuskirjaa Luova järkevyys. Osu ja upposi! Ihastuin hänen ajatuksiinsa ja haluan jakaa ne myös teille rakkaat lukijat. Tuomisen mukaan luovuus koostuu neljästä osatekijästä: kyky nähdä, halu tehdä, vähän paremmin, paljon paremmin.

**

Kyky nähdä on myötäsyntyinen ihmettelyn taito. Se on meissä kaikissa sisäänrakennettuna, harmittavasti se on vain usein hukkunut johonkin aikuisuuden vakavuuden ja järkevyyden tieltä. Kangistumme tapojemme orjina ja hukkaamme tavan ratkaista ongelmia uusilla tavoilla. Siitä huolimatta tiedämme, että aina joku näkee jotain mitä muut eivät.

Halu tehdä on yksinkertaisesti tekemistä ja kokeilemista. Totuus kuitenkin on, että tekeminen on aika työlästä. Myönnä pois, usein olisi vaan helpompaa olla tekemättä. Oletko joskus jättänyt jonkin idean sanomatta ihan vain siksi, ettet joutuisi maksumieheksi - tekemään ehdottamaasi asiaa? Jos ei koskaan kokeile, ei voi koskaan onnistua.

Vähän paremmin on elämänasenne, jossa valittamisen sijaan ratkaistaan asioita ja tehdään asioita pikkasen paremmin. Yksi pieni muutos päivässä on 365 muutosta vuodessa. Pieniä arjen oivalluksia, joilla arjesta/työstä/elämästä/maailmasta tulee himpun verran parempi.

Paljon paremmin on rohkeutta yrittää ja kokeilla. Silloinkin kun muu maailma katsoo kieroon, lannistaa tai epäilee. Ja samaan aikaan he ovat kateellisia katsoessaan sivusta.

**

Luovuus on siis ennenkaikkea päätös. "Luova järkevyys on toimintatapa ja elämänasenne, joka korostaa uteliaisuutta, ongelmanratkaisua ja kokeilunhalua."

Mä olen päättänyt olla luova, sillä uskon sen olevan yksi tehokkaimmista tavoista menestyä (työ)elämässä. Ja olishan se aika siistiä, kun tukka valkoisena tuntisin oloni hullun sijasta ihan sairaan järkeväksi.




Ja jos jonkun mielestä mun touhut opiskelujen ja kaiken muun kanssa vaikuttaa hullulta, näkisittepä meidän iskän. Lue vaikka jos et usko.

27. heinäkuuta 2017

Aika - samanlainen ja samanarvoinen

Täytyy myöntää, että hieman stressaa edessä siintävät opinnot. Iän myötä asioihin on alkanut suhtautua jotenkin vakavammin; vielä pari vuotta sitten opiskelu työn ohessa tuntui ajatuksenakin paljon helpommalta. Ja olihan se sitä, poikanenkin oli pienimmillään vain kolmevuotias.

Eniten opiskelussa mietityttää aika ja ajankäyttö. Nyt arki tuntuu olevan helppoa, on aikaa hömpötyksille, harrastuksille, levolle. Puhumattakaan perheestä. Mistä näistä olen valmis tinkimään?

Luin yksi päivä rannalla Kai Vakkurin teoksen Opi tehokkaammin - opi oppimaan (yllätys, heh, kaikki keinot käyttöön). Kirjassa kuvattiin aikaa matkamittariajatteluna. "Aika on resurssi ja mahdollisuus. Aika ei uudistu. Siksi aikaa ei pidä kuluttaa vaan käyttää. Elämän eri tunnit, eri viikonpäivien tunnit ja vuorokauden tunnit ovat samanpituisia ja aivan samanlaisia."

Eli kaikki aika on täsmälleen samankaltaista. Olipa se sitten keskellä yötä, aikaisin aamulla, kahvitauon lomassa. Kun tekeminen tempaa mukaansa, aikaa alkaakin yhtäkkiä löytyä enemmän. Kun vauhti vie mukanaan, matkamittari heilahtaa kuin huomaamatta ja aika tuntuu lentävän.

Tämä mukaansatempaava flow tietysti pätee vasta sitten kun on ottanut itselleen sen ajan, jota vaikkapa itse tulen opiskeluun tarvitsemaan. Yksi tapa löytää aikaa on analysoida omaa ajankäyttöään ja näin löytää asiat, jotka vievät enemmän kuin antavat. Meillä saattaa helposti olla tällaisia tapoja ja niiden havaitseminen on kultakaivos ajankäytön kannalta. Voisiko aamun aloittaa tuntia aiemmin, hieman tehokkaammin tai sulkea silmänsä tv:n sijasta katsoen ja ajatellen jotakin muuta?

Ajankäytön analysointiin pätee sama tekniikka kuin minkä tahansa asian analysointiin: 

1) Selvitä nykyinen ajankäyttö, apuna voi käyttää vuorokausitaulukkoa.
Kirjaa taulukkoon ajankäyttö 15min tarkkuudella muutaman päivän ajan.

2) Tee johtopäätökset. Merkitse taulukkoon omalla värillään ns. hyödyllinen ajankäyttö
ja toisella värillä ns. tuhlattu aikaa. Laske tunnit yhteen ja vertaa lopputulosta.

3) Tulosten perusteella voit tehdä itsellesi ajankäytön suunnitelman.
Nipistä pieniä palasia tuhlatusta ajasta tekemiseen, joka palkitsee ja josta nautit.





Parasta käyttää aikaa siihen, joka eniten iloa tuottaa. Ihanaa viikkoa! <3

14. heinäkuuta 2017

Alamäestä vauhtia uusiin tuuliin

Kesäloman kolmas päivä. Yritän ottaa kaiken irti lomasta, nauttia pitkistä aamuista ja pojan seurasta. Samaan aikaan hirvittää ja jännittää, syksy tuo taas muutoksia mukanaan. Tarinan juuret juontavat maaliskuulle. 

Elämässä on ala- ja ylämäkiä, sanotaan. Mulla oli keväällä menossa jonkinsortin alamäki, kriisi itseni kanssa. Mulla oli upea duuni, mahtavat työkaverit ja fiksu pomo, ei aidosti mitään valittamista. Jostain syystä silti koin, että en osaa, riitä ja pysty. Mietin tarkkaan mitä elämältä tahdon, piirsin kutsumuskarttaa ja pohdin. Etsin vaihtoehtoja, kuinka voisin kehittää ammattitaitoani siihen suuntaan, johon koin paloa. Aikani sillä hetkellä jyrkältä tuntuvaa alamäkeä laskettuani, päädyin Jyväskylän yliopiston sivuille. Kuinka ollakaan, meneillään olivat yhteishaun viimeiset päivät. 

Everything happens for a reason. Tuo vasemman jalkani tatuointi.

Elämänfilosofia, johon olen viimeiset kymmenen vuotta uskonut.

Viime viikolla pitkään odotettu viesti saapui ja syksyllä kutsuvat Jyväskylän Kauppakorkeakoulun johtamisen maisteriopinnot. Aion kunnianhimoisesti suorittaa opinnot etänä perheen ja työn ohella. Tätä tarinaa tulen kertomaan myös yhteistyössä yliopiston kanssa, mutta siitä lisää myöhemmin.

Nyt ladataan akkuja muutama viikko, sitten kääritään hihat ja aletaan hommiin. Lomasta nauttiessa voikin palata reilun parin vuoden taakse ja miettiä, mikä ihme opiskelussa aina vaan viehättää. 


5. heinäkuuta 2017

Hengittelemällä rennompi mieli

Loma alkaa lähestyä ja töiden puolesta edessä ovat viimeiset rutistukset. Pieni stressi vaanii kun todo-lista ei lyhenekään suunniteltua tahtia. Ajatukset harhailevat hitaissa aamuissa, aurinkoisissa rantapäivissä ja mansikanmakuisissa hetkissä. 

Hengitys on hyvä keino rentouttaa stressaantunut mieli ja keho. Hengitykseen keskittyminen toimii erinomaisena mindfulness-harjoitteena. 

Onko palleahengitys sulle tuttu? 

Ihmisillä on kaksi pääasiallista hengitystapaa; pinnallinen rintakehän yläosahengitys ja syvä palleahengitys. Hengitystiheyteen vaikuttavat esimerkiksi tunteet ja fyysinen aktiivisuus. Kivussa ja stressissä pallea jännittyy ja hengitys muuttuu pinnalliseksi. Palleahengityksen on sanottu mm. auttavan stressiin ja selkäkipuun sekä parantavan suorituskykyä. 

Olet varmasti kuullut ohjeen, että kiukustuessasi laske kymmeneen ja hengitä syvään. Eli palleahengitä, koska se rentouttaa ja siten lievittää kiukun tunteita. Palleahengityksessä hengitys ja ajatukset suunnataan vatsaan. Keskity hengitykseen ja jos huolet palaavat, hyväksy ne ja suuntaa ajatukset takaisin hengitykseen.

1. Istu tai käy selinmakuulle niin, että niska ja selkä ovat suorassa linjassa. Rentouta hartiat. 
2. Sulje silmät ja pullista vatsaa ulospäin kun hengität nenän kautta sisään. 
3. Hengitä suun kautta ulos ja tarkkaile, miten vatsa laskee käden alla. Rintakehä rentoutuu.
4. Toista. Toista. Toista.

Ajatukset tulevat karkaamaan mutta harjoittelemalla opit hallitsemaan niitä ja pystyt hengittelemään pitempään. Maatessa saatat nukahtaa, joten valitse ajankohta, jolloin se on suotavaa.  

Hengittelyä kannattaa harjoitella. Palleahengityksellä voit vaikuttaa hyvinvointiisi ja rentouttaa mielesi kiireisinä hetkinä.

Ihanaa heinäkuista keskiviikkoa! 


30. kesäkuuta 2017

Olisitko sä valmis tappamaan?

Eettinen ja ekologinen ravinto tuntui vielä jonkun aikaa sitten ihmeelliseltä hippeilyltä, jota totta puhuen en oikein ymmärtänyt. Takaraivossa jyskytti PTn ravintopuolen opetukset:

"luomu ei ole todistetusti sen terveellisempää kuin ei-luomukaan". 

Sitten kuulin Friidoista ja pian meillä siirryttiin "onnellisten kanojen muniin". Myöhemmin tuli päivä kun törmäsin Oikeutta elämille -videoon. Siinä näytettiin otteita tehotuotannon uhreista, ja sitä kurkkua kuristavaa tunnetta videota katsoessa en unohda koskaan. Ihminen osaa olla tunteeton peto.

Tieto lisää tuskaa ja sitten se vaikeus vasta alkoikin. Haluaako kieltää itseltään kaiken lihan? Onko sen oikeampaa syödä broileria kuin possua, entäpä kalaa, niilläkin on tunteet? Onko tekopyhää ostaa "onnellisten kanojen munia" mutta valita kaupassa tehotuotettu broileri possun sijaan? Ajatusketju on loputon.

Siksipä on tehtävä valintoja. Pitää viikossa vaikka yksi kasvispäivä tai korvata osa lihasta. Laittaa leivälle makkaran sijasta juustoa. Miettiä millaista lihaa on valmis syömään, ja ostaa vain tarpeeseen. Ajatella asiaa, sekin usein riittää ja johtaa lopulta eettisempiin valintoihin.

Kyllä, juustossakin on ongelmansa. Kaikenlaisessa maitotuotannossa vasikka erotetaan emostaan liian aikaisin. Valintojen edessä yksi ratkaisu on luomumaito, sillä luomutiloilla eläimet saavat elää enemmän lajinomaista elämää. Luomu ei siis ehkä ole terveellisempää, mutta onnellisempaa ainakin.


Luomua voi harjoittaa myös omalla pihalla tai terassilla. Meillä jännitetään syödäänkö jonain päivänä itsekasvatettua pinaattia tai kesäkurpitsaa. Yksi mun unelma olisi asua niin maalla, että voisi itse kasvattaa omat syötävänsä. Elää niiden possujen ja kanojen kanssa, jotka jonain päivänä päätyvät lautaselle. Tietäisi ainakin, että ne ovat eläneet hyvän elämän.

Oletko muuten koskaan miettinyt pystyisitkö tappamaan sen eläimen, joka hetken päästä täyttää vatsasi? Katsomaan silmiin ja kiittämään elämästä, jonka se vuoksesi antaa.

27. kesäkuuta 2017

Valmentava johtajuus: MSE-malli #throwback

Suoritin Lahden ammattikorkeakoulun johtamisen erikoistumisopinnot v. 2012. Opintoihin kuului kehittämistyö, jonka tein tuolloin valmentavasta johtajuudesta vailla päivääkään esimieskokemusta.

Kaivoin tänään tuon työn esiin ja lueskelin mielenkiinnosta. Vaikka työstä on aikaa jo viisi vuotta, ihan relevantteja juttuja siinä oli. Lisäsin (tänne) ladattavan version, työtä ei ole ladattu Theseukseen, kun kyseessä ei ollut tutkinto-opinnot. Enjoy! :)

jos meidän pitäisi puhua enemmän kuin
kuunnella, meille olisi annettu kaksi suuta ja yksi korva
jos meidän pitäisi puhua enemmän kuin
kuunnella, meille olisi annettu kaksi suuta ja yksi korva




Usko pois, hyvä siitä tulee

Toisinaan usko on koetuksella, joskus se saattaa jopa loppua. "Ei tästä mitään tule, olkoot!"

Sitten tulee uusi hetki, seuraava päivä tai toinen mahdollisuus ja ääni kellossa onkin aivan eri. Tuttua vai mitä? Vanhempana nämä samat ajatukset saattavat hiipiä mieleen silloin kun lapsosella on vaikkapa uhmakausi meneillään. Joskus tekisi mieli nakata hanskat naulakkoon. Vaikka rakkaus on rajaton, olisi epäinhimillistä väittää, etteikö jälkikasvu osaisi myös koetella vanhempiensa hermoja.

Entä se kolikon toinen puoli. Mitä liikkuukaan uhmakkaan taaperon tai jo varttuneemman teinin mielessä silloin, kun sarvet osuvat yhteen? Juuri sillä hetkellä kun vanhemman ohjeet, neuvot tai käskyt vähiten kiinnostavat. Mieli on myrskyisä ja täynnä kapinaa.

Hujahtaa vuosi jos toinenkin. Niistä raameista, jotka vuosia sitten ahdistivat, muodostui ihmisen persoonan tukipuu. Sen ympärille muodostuivat mieli, ajatukset ja arvot. Kaikki se uhmakkuus ja kapinahenki olivat välttämätön vaihe minuuden muodostumista.

Lapsena opetettu arvomaailma määrittää meitä vanhempana. Myöhemmin vanhempien opettamista taidoista saattaa muodostua ammatti. Ne ohjeet ja käskyt, jotka joskus niin kovasti ärsyttivät, olivatkin kääntyneet eduksi ja rikkaudeksi.

Usko pois, hyvä siitä tulee. Vaikka välillä koettelee, positiivinen mieli ja usko tulevaan kantaa. 

**

Tämän kukkasen sain vuosi sitten pojalta äitienpäivälahjaksi. Silloin se oli vasta siemen kosteassa mullassa. Pikku hiljaa taimi kasvoi ja ihan hetki sitten se puhkesi komeaan kukkaan. 

1. kesäkuuta 2017

Näin koukutat kuulijan, case Katleena Kortesuo

Kerrassaan mainio kesäkuun ekan päivän Meltwater Digitalist Communications Forum ei jättänyt kylmäksi, vaikka sateinen kesäkuun alku ei lämmöllä hellinytkään. Ennen kaikkea mieleen jäi hurmaavan someguru Katleena Kortesuon esitys. Se oli kaikessa yksinkertaisuudessaan fiksusti rakennettu ja mikä parasta, eli omaa sanomaansa. 

Katleena tuli itselle tutuksi #somejengi-vuosina ja hänen Ei oo totta -blogia tuli kerran jos toisenkin lueskeltua. Teleoperaattorin aspamaailmassa nuo somekriisit saattoivat joskus yllättää. Kriisiviestintä oli myös tämän päivän esityksen aiheena.

Mikä sitten tekee esityksestä hyvän ja millä kuulija koukutetaan?

  1. Sopivasti yksinkertainen. Yleisö ei ole aiheen asiantuntija kuten sinä. Sanomalta odotetaan paljon, sen täytyy olla mielenkiintoista ja tuoretta. Kuulija haluaa oppia jotakin uutta, ja pahin moka on mennä latelemaan yleisölle jotakin sellaista, jonka kaikki jo tietävät. Tiivistämisen taito on oleellinen, sillä kaikki maailman näkökulmat eivät mitenkään mahdu esitykseen. Kuten Einstein sen jo totesi "If you can't explain it simply, you don't understand it well enough."
  2. Bulletit ja ydinviestiä tukevat kalvot. Vuosi sitten sain olla puhumassa #rohkeaviestintä-seminaarissa, johon oli saapunut reilu 80 kuulijaa. Olin tiivistänyt oman puheeni vain muutamaan slideen, jokaisessa vain lause, korkeintaan pari. Sain jälkeenpäin palautetta siitä, että esitystä oli helppo seurata. Puhuja vei slidejä eikä toisinpäin. Ehkä olen vähän yksinkertainen, mutta bulletit toimii sekä esiintyjänä että kuulijana. Katleena oli tänään tiivistänyt esityksensä kolmeen, joista jokainen löytyi tussilla piirrettynä kämmenestä. Ah, tuli aivan kouluajat mieleen. 
  3. Persoona. Aikoinaan myyntivalmentajana coachasin myyjiä käyttämään rohkeammin kehonkieltä. Valmensin, että ostaja lukee sitä enemmän kuin kuulee sanoja. Tänä päivänä en olisi aivan näin jyrkkä, mutta persoonan vaikuttavuudesta olen ehdoton. Katleenan esityksessä paistoi läpi Katleena. Asiantuntijuus, aurinkoisuus (joka tietenkin puree muhun aina) sekä omintakeisuus. "Sanoma menee perille visuaalisuuden kautta", sanoi myös esiintyjä tänään. 



Aamupäivän anti löytyy tallenteena täältä, suosittelen! Voit muuten katsoa vain osan seminaarin esityksistä. 

25. toukokuuta 2017

Koulukiusaus tai torikiista - sä olet media!

Törmäsin Facebook-feedissäni viikko sitten erään tytön tarinaan. Hän kertoi omassa Face-päivityksessään kärsineensä pitkään koulukiusaamisesta. Koulu oli tytön kertoman mukaan laistanut velvollisuudestaan, tyttö oli jäänyt yksin hätänsä kanssa. Kirjoitus keräsi tuhansia tykkäyksiä ja jakoja koulukiusaamista vastaan. Luin tarinaa silmäkulmaa pyyhkien ja jaoin sen myös. Saatteeksi kirjoitin "Tältä kuulostaa rohkeus". Myös paikallinen media kiinnostui tarinasta.

Seuraavana aamuna sain viestillä linkin tytön koulukaverien puolustuspuheisiin. He kirjoittivat omassa feedissään, kuinka tyttö itse olikin koulukiusaaja. Ettei tarina olisi niin hauras kuin ensimmäinen päivitys oli antanut ymmärtää. Harva uskoi syytettyjä enää tässä vaiheessa, olihan uhrin kirjoituksilla jo valtava somevoima taustallaan.

Hetken päästä sain yhteydenoton henkilöltä, joka kuuluu sekä minun että tytön lähipiiriin. Hän kertoi, että tarinan tosi oli jossain näiden kahden kertomuksen välimaastossa.

Pöydällä oli nyt kolme tarinaa, joista jokainen varmasti oli tosi. Maailma on juuri sellainen kuin me itse sen näemme. Jos taivaalla paistaa aurinko, on ilma aurinkoinen vaikka kilometrin päässä ukkostaisi. Uskomme vain hetkeen, joka ympäröi meidät.

Miksi tätä kirjoitan, näitähän riittää?

Kyllä. Näitä riittää. Eilen ja tänään on seurattu ensin Facebookissa ja sitten paikallislehdessä kahden vaikuttajan torikiistaa, mikä on kulminoitunut julkiseen Facebook-kirjoitteluun. Ensin oli asia, sitten kahdenvälinen yhteydenpito. Sitten tuli ensimmäisen henkilön julkinen purkaus, jonka jälkeen toisen. Heitin popcornit mikroon. Nämäkin kaksi tarinaa on varmasti totta, molemmilla on tietysti näkemyksensä.

Yksityisistä henkilöistä on tullut medioita. Sillä mitä jaamme omalla henkilökohtaisella tilillämme vaikkapa Facebookissa, on seurauksia. Omaan feediin kirjoitamme oman totuuden, jota on vielä niin kovin helppo värittää saadaksemme halutun reaktion. Ottamatta kantaa yllä olevien tarinoiden värisävyihin, näin se on. Maailma ei ole mustavalkoinen. 

Hurjimmillaan henkilökohtaisen median vaikutusvalta on silloin, kun yleisö kuulee vain yhden näkökulman. Teemme päätelmiä tietämättä kokonaisuutta ja pidämme totuutena vain puolikasta tarinaa. Medialukutaitoa opetetaan jo alakoulussa, mutta ottaako se kantaa vain perinteisiin medioihin vai laajemmin jokaiseen, joka internetiin voi kirjoittaa? Tähänkin tekstiin, minuunkin? 




Ja niin. Piilotin tytön tarinan omasta Facestani ja tsemppiä torikiistaan vanhoille koulukamuille <3

20. toukokuuta 2017

Onnenpotkuja odotellessa

Jokainen meistä tuntee jonkun, jolla tuntuu olevan aina sairaan hyvä tuuri. Tiedäthän, sellainen joka voittaa peleissä keskimääräistä useammin, onnistuu yleensä yrityksissään tai muuten vain vetää puoleensa hyviä juttuja. Itse olen onnekas ja saanut solmia avioliiton tällaisen henkilön kanssa. 

Pelaan tosi harvoin mitään rahapelejä, lottoa tai pelikoneita. On kuitenkin yksi vakiorivi, jonka pelaan toisinaan, en tosin ole koskaan voittanut sillä mitään. Eräänä lauantaina meidän perheen onnekas laittoi pyynnöstäni tämän samaisen rivin ja voitti. Ei tullut meistä miljonäärejä mutta joku kymppi tilille kilahti kumminkin. On käsittämätöntä, miten joitain onni suosii enemmän kuin toisia. 

Onko tosiaan näin, että onnen määrä on vakio, se on vain jaettu eri suhteessa eri tyypeille?

Ei. Asiaa on tutkittu ja onneksi näin ei ole. Aidon oikeasti kellään ei ole sen kummempi tuuri kuin toisilla vaikka siltä joskus tuntuukin. Jotain näissä onnenpekoissa on kuitenkin erilaista kuin monessa muussa ihmisessä. He ovat positiivisempia, avoimempia uusille mahdollisuuksille ja arvelevat asioiden menevän aina parhain päin. Tuurina pidetty onkin positiivinen perusasenne. 

Paitsi että he ovat onnekkaampia, he ovat vielä positiivisempiakin. Epäreilua! 

Ihmisellä on taipumus kokea tunteitaan tietyllä tavalla ja osalle positiivisten tunteiden kokeminen on helpompaa, toisille se vaatii enemmän ponnisteluja. Onneksi tätä kykyä voi harjoittaa. Voisikin sanoa, että onni on taitolaji. Aivan samalla tavalla siis kuin voi opetella juoksemaan tai pyöräilemään, voi harjoittaa mieltä ja siten positiivisten tunteiden kokemista. Se vanha sanonta siitä asenteesta pitää siis ehdottomasti paikkaansa. 

Toinen juttu onkin kokonaan se, huomaako eteen osuvaa onnenpotkua vai kulkeeko sokeana ohi odottaen, milloin onni viimein potkaisee.


Oma onnenpotku 8 vuoden takaa antoi vielä hetken odotuttaa. 

15. toukokuuta 2017

Voi prkl kun ei huvita!

Viime viikolla jossain vilahti otsikko, että nykyään on tapana hakea sairaslomaa, jos ei huvita mennä töihin. Eli aika monella normi maanantai. Tai kesäloman jälkeinen viikko. Keväällä tulee väsymystä ja syksyllä masentaa. Ne on ne suomalaiset sadekelit. 

Sitten on porukat, joita pomo prässää niin paljon, ettei mieli enää kestä. On niin kovat tulospaineet, että luvut tulevat uniin. Euronmerkit jahtaavat ja excelit vilisevät. Puhelimen pirahtaessa säpsähtää, aamulla ei huvita. 

Kaksi surullista ääripäätä. Töitä on pakko tehdä, koska asuntolaina, autolaina, Visat ja luotot. Kanarianmatkat ja ruotsinristeilyt. Elämä on valintoja täynnä. Lototaan lauantaisin ja perjantaisin jännätään maailmanluokan pottia. Jospa voisikin maanantaina ottaa lopputilin. 

Suomalainen keli ei ole ainoa mikä mättää. Olemme unohtaneet kuinka elää tässä hetkessä nauttien siitä, mitä meillä jo on. Sen sijaan elämme huomisessa, haaveilemme asioista, joiden ajattelemme muuttavan maailmamme paremmaksi. Totuus on kuitenkin tässä ja nyt. 

Jos tänään ei huvita, tuskin huomennakaan. Jos pomo prässää tänään, todennäköisesti huomennakin, ellei sitten vaihdu duuni taikka pomo. Lottovoittokaan ei ole mahdoton, epätodennäköinen kylläkin. Joku ilahtuu neljästä oikein, toinen harmittelee kun kolme numeroa jäi vielä uupumaan.



Ja sitten jossain on tyyppi, joka iloitsee siitä että on töitä. Nauttii siitä mitä elämä on tuonut. Pukee pihalle kumisaappaat ja laulaa sateessa hymyillen.


8. toukokuuta 2017

Vapauta itsesi aikuisuuden kahleista

Suunniteltiin tänään poikasen kanssa tulevia 8-vuotissynttäreitä. Ketä kutsuttaisiin, mitä tarjoiltaisiin ja missä juhlat ylipäätänsä pidettäisiin. Lapsen toiveena oli, että olisi kahdet juhlat; kavereille omat ja sukulaisille toiset. Tässä vaiheessa kuulosti vielä ihan tavallisen juniorin suunnitelmilta. 

Paitsi että sukujuhlat pidettäisiin sisäleikkipuistossa. Mielikuva isomummista ja -papasta kiipeilemässä, liukumassa ja pomppimassa oli huvittava ja sai vilpittömän naurun täyttämään koko huoneen. Pohjimmiltaan lapseni ajatus oli nerokas. Miksi emme voisi nauttia lapsen riemusta vaikka fyysinen ikämme olisikin jo reippaasti yli mittarin puolivälin?

Harmittavan usein tulee huomattua olevan tylsä aikuinen. Huomauttaa asioista, joista ei tarvitsisi. Kieltää kivoja juttu vain siksi, että niistä saattaa koitua pientä harmia. Ennakoi sotkua, hävitystä tai häiriötä ilman minkäänlaista tietoa siitä, että niin tulisi vielä käymään. Aidosti vakavat jutut ovat tietysti erikseen. 

Lapseni sanat saivat haastamaan itseni ja vapauttamaan ajatukseni aikuisuuden kahleista. Jos siis näet puussa roikkuvan, kadulla laulavan tai kepeillä miekkailevan aikuisen, moikkaa rohkeasti. Minä se vain olen. 



5. toukokuuta 2017

Diagnoosi: Creator’s block

Ensimmäinen askel on aina myöntää ongelmansa. Piilottelu, kieltäminen ja vähättely on inhimillistä mutta vaikeuttaa paranemista. Siinä vaiheessa kun pystyy katsomaan peiliin tai ystävää silmiin ja kertomaan vaivansa, askel paranemiseen on alkanut. 

Olen analysoinut omaa vaivaani tovin ja sain vihdoin diagnoosin. Kirjoittajan blokki. Kivi putosi sydämeltä, voin viimein lopettaa googlettamisen ja keskittyä paranemiseen. 

Vaiva on omalla kohdallani vähän samaa sarjaa, kuin sanonta, ettei suutarin lapsella ole kenkiä. Kun työkseen miettii erilaisia viestinnällisiä ratkaisuja, suunnittelee, toteuttaa ja analysoi, tulee niin sanotusti mitta täyteen. Vapaa-ajalla ei saa enää mitään fiksua aikaiseksi. 

Yksi keino parantua tästä piinasta on intuitiivinen kirjoittaminen. Miettiä mitä tahansa maailman asiaa ja kirjoittaa siitä. Antaa kynän laulaa tai näppiksen sauhuta. Ajattelematta tai sensuroimatta lopputulosta sen enempää. Kirjoittaa niin kauan, kuin ajatusta riittää. 

Aloitin taas pitkästä aikaa kirjoittaa päiväkirjaa, ja hurahdin bullet journaliin. Piirtelen ja kirjoittelen niitä näitä ja ruokin luovaa ajattelua. Ehkä sen siemeniä saadaan vielä täälläkin nähdä. 


14. huhtikuuta 2017

Muisteloita

Olen suunnitellut kirjoittavani elämäkerran. En tietenkään mitään julkista, ketä se kiinnostaisi, ihan itselleni vain. Paljon on historiassa hetkiä, jotka varmasti avautuisi vähän eri tavalla nyt kun niihin pureutuisi uudelleen. Lähimmät tietää, että noin kymmenen vuotta sitten päättyi yksi aika rankka ajanjakso mun elämässä. Näitä asioita en mitenkään voisi ruotia julkisesti, varsinkaan kun enää on vain toinen näkökulma kertomassa.

Reilu kymmenen vuotta sitten opiskelin Kiinassa ja reissasin 7kk pitkin Aasiaa. Siitäkin jo ikuisuus. Aika paljon on tuo tyttönen muuttunut. Henkisesti kasvanut valovuoden ja ulkoisesti, noh,  ainakin vanhentunut. Yksi asia noista ajoista on kantanut. Rohkeus. Koskaan en pelännyt, olinpa Pekingissä sillan alla pimeällä, Malesiassa keskellä yötä ihmettelemässä synnyttävää jättiläiskonnaa tai Laosissa vaaleatukkaisena rastapäänä köyhän kylän keskipisteenä. Rohkeus on saanut myös myöhemmin tarttumaan upeisiin mahdollisuuksiin. Uskomaan siihen, että jos tarpeeksi tahtoo, mitä tahansa voi tapahtua. Ei annettuna eikä lotolla, vaan suunnitelmallisuudella ja duunia sinnikkäästi painamalla. 

JM vuosimallia 2006.
Muistoihin on hauska uppoutua. Yrittää palata niihin hetkiin, jotka mieleen ovat syvimmälle porautuneet. Onko niissä jokin näkökulma tai merkitys, jota et tuolloin ymmärtänyt. Tai jos hetki tuolloin tuntui synkältä, mitä hyvää siitä koitui. Kuinka kasvoit tai mitä opit. Ne hetket on tehneet meistä sen, mitä tänään olemme. 

Multa löytyy pahvilaatikollinen matkapäiväkirjoja, joihin palaan kun aika on kypsä. Ensimmäinen on vuodelta 2000, olin vain 17v. kun lähdin ekan kerran maailmalle vähän pitemmäksi aikaa. Kahden viikon päästä täytän 34v. Olin siis tuolloin puolta nuorempi, niin naiivi, herkkä ja sinisilmäinen. Se reissu kuitenkin avasi yhden ulottuvuuden minuudesta, jonka kymmenisen vuotta sitten laitoin mielessä vaaleaan, pieneen, suljettuun laatikkoon. Ehkä kohta voisi olla aika avata tuo laatikko uudelleen ja palata hetkiin, jotka muovasivat osan musta tällaiseksi kuin tänään olen.

11. huhtikuuta 2017

Ajatuksia vastuusta

Vastuu on sitä, että on joku, joka ottaa asian toteutumisen syyn niskoilleen. On vastuulla myös positiivinen puoli, kannan ilolla vastuun esimerkiksi lapsestani, se on kunnia, jota kaikki eivät saa.  Ei ole itsestään selvää, että saisi vastata mistään muusta kuin itsestään. Vastuu myös lupaa, että on joku, jonka puoleen voi viime kädessä kääntyä. 

Olen miettinyt vastuuta viime aikoina. Töissä olen vastuussa jostakin, kotona aika monesta asiasta. Väittäisin, että monet kotityöt kuuluvat tähän kategoriaan. Vastapainona en koe olevani vastuussa vaikkapa meidän auton huoltotoimenpiteistä.

Voiko vastuun määrää mitata? Voiko olla vähän vastuussa jostain - tai vastata täysin? Töissä jokainen on vastuussa omista tehtävistään ja esimies tiimeistään. Silti omista tekemisistään ei voi olla vain osittain vastuussa, mutta muiden tekemisestä voi. Samalla johtaja on vastuussa firmansa mutta ei työntekijöidensä tekemisistä. 

Entä kuka myöntäisi olevansa vastuuton? Vastuullinen työntekijä on arvokas, vastuuton vähemmän. Saako siten enemmän vastuuta kantava enemmän myös tulosta aikaan?

Vastuu määrittelee taakan, jota kantaa. Voiko vastuussa olla asiasta, jota ei omista tai johon ei ole vaikutusvaltaa? Jos kaikki päätökset sinun vastuualueesta tehdään muualla, mikä se sellainen vastuu on? Näennäinen, epätosi, illuusio. Näin maalaisjärjellä ajateltuna. Luojan kiitos en ole vastuussa vaikkapa kunnan budjetista, enhän ole kunnallispolitiikassa millään tavalla edes mukana!

Vastuuta voi kantaa myös paperilla. Voi sanoa, että joku on vastuussa jostakin, jotta saadaan porukka tyytyväiseksi. Onhan se myös hienoa vastata jostain  - varsinkin isosta kokonaisuudesta. Joku saattaa myös sanoa olevansa vastuussa, vain siksi, että haluaisi aidosti olla. 

Vastuu on helppo sysätä toisaalle. Jos menee hyvin, vastuunkantajia löytyy yleensä mukavasti. Huonosti mennessä vastuu lipeää käsistä kuin märkä saippua.

Monta kysymystä yhden asian äärellä. Vastuu on melko mielenkiintoinen juttu. 



7. huhtikuuta 2017

Valo

Paljon kurjia juttuja tapahtunut tällä viikolla pitkin maailmaa. Itku tulee uutisia lukiessa. 

Aamutuuli on ollut pari kuukautta levossa. Tänään se heräsi uuteen kukoistukseen, keväisesti päivitettynä.
Valoa on aina edessä vaikka hetkellisesti maailma musteneekin. 

Siihen olen aina uskonut ja tulen uskomaan. Ilman valoa ei ole elämää.

15. tammikuuta 2017

Mistä on aidosti uskolliset asiakkaat tehty?

Moni yritys tekee kaikkensa saadakseen uskollisia asiakkaita. Tiedetään, että uskolliset asiakkaat ostavat lisää, kertovat meistä hyvää eteenpäin. Ja näinhän se onkin, sitä ei ole kiistäminen. Mistä niitä uskollisia asiakkaita sitten saa? Puhumalla vai tekemällä?

Kerron pienen tositarinan. Viime viikolla eräälle pientuottajalle kävi ikävästi. Keli vei voiton ja lasti kaatui ojaan. Tuloksena kuorma-autollinen kokkelia ja muita tuotteita. Auto palasina mutta arvokkainta oli sisus; omat ja muiden tuotteet, jotka olivat matkalla asiakkaiden luokse. Ei vapaaehtoisia, kalliita vakuutuksia vaan turpiin tuli ja kunnolla. Onnettomuus oli kova isku.
Niin kova, että tuottaja harkitsi lopettamista.

Tämä kyseinen pientuottaja on aktiivinen somessa. Tilan Facebook-sivulla on yli 13 tuhatta tykkääjää. "Tykkääjä" tosin on aivan liian varovainen termi kuvaamaan tätä yhteisöä, jonka yhdistävä tekijä lähtökohtaisesti olivat kananmunat. Tuottaja on hoitanut somepresenssinsä malliikkaasti; vastaa kysymyksiin, kertoo toiminnastaan, hoitaa reklamaatiot. Läpinäkyvästi ja avoimesti. 

Kohtalokas onnettomuus ilmoitettiin pian Facebook-sivulla, olihan pysäkille matkaavat asiakkaat tavoitettava pian. Mitä sitten tapahtui, on jotain, mitä ei lupauksilla ja puheilla aikaansaa. Se on taikaa, jota vain uskolliset asiakkaat pystyvät luomaan kehässä tyrmätyn ylle. Alkoi positiivinen somemyrsky. Asiakas jos toinen lateli ideoida kuinka auttaa tuottajaa.

 "Teemme kaikkemme, että toimintanne ei kaadu." 
"Olen valmis ostamaan yhden tukimunan, vaikka kymmenellä tai kahdella kymmenellä eurolla". 
 "Ostan heti kummikanan! Saatte kassavirtaa, jolla korjata onnettomuuden aikaansaannokset. Kanan voi toimittaa joskus myöhemmin päiviensä päättyessä." 
"Laittakaa verkkokaupaan lahjakortti, maksaa vaikka satasen mutta on pari kymppiä arvokkaampi".

Asiakkaat yhdessä pohtivat, kuinka tukea tuottajaa ilman, että siitä on ikäviä seuraamuksia. He kertoivat aiempaakin aktiivisemmin ystävilleen ja tuttavilleen tuottajan laadukkaista tuotteista. He hankkivat uusia asiakkaita. Tuottajalle jäi hetki aikaa parantaa onnettomuuden aiheuttamat haavat. Mahdollisuuden aurinko oli noussut. Toiminta saattaisi sittenkin jatkua. Suurelta osin asiakkailta saadun henkisen tuen ja kannustuksen ansiosta.

Arvokkaan, uskollisen yhteisön ansiosta, joka on luotu lupaukset lunastamalla.

Tarina on vasta alussa. Uskon täysin, että ikävä onnettomuus näyttää vielä toisen puolensa.
Kaiken kurjan kääntöpuolelta löytyy kuitenkin aina myös jotain hyvää.

Kuvan kanat eivät liity tapaukseen ;)

9. tammikuuta 2017

Tervetuloa 2017: huippukunnon vuosi

Vuosi sitten julistin, kuinka vuodesta 2016 tulisi "unelmien toteuttamisen vuosi". Ja niinhän siinä sitten kävi, että kaksi isoa unelmaa toteutui. Oliko se sattumaa vai strategiaa - jälkikäteen mietittynä varmaan molempia. En silti voi olla miettimättä, olisivatko unelmat toteutuneet ilman julistamista? Pienenä tyttösenä kuiskittiin, ettei toivomusta saa sanoa ääneen, muuten se ei toteudu. 

Muuttuuko toivomus tavoitteeksi jos sen kumminkin lipsauttaa ääneen?


Oli miten oli, viime vuoden julistuksesta jäi hyvä maku. Hyviä juttuja kannattaa kopioida, joten myös tämä vuosi käynnistyy manifestilla. Olkoon siis 2017 huippukunnon vuosi. Aion tänä vuonna keskittyä vähempään ja saada aikaan enemmän. Olla paremmassa kunnossa kuin koskaan aiemmin. Niin henkisesti kuin fyysisestikin.

Tämä tulee tarkoittamaan joidenkin asioiden fokusointia. Samalla se syrjäyttää sellaisia, jotka eivät vie kohti tavoitetta. Täytyy tehdä päätöksiä ja priorisointeja. Opetella pitkäjänteisyyttä ja harjoitella sanomaan ei. Annettava itselleen aikaa. Kehittyä mutta iloita onnistumisista. Keskittyä olennaiseen, karsittava turhuudet.

Viime vuoden julistuksen käynnistäjänä oli kurjat asiat. Havahduin elämän haurauteen. Tänä vuonna innoittajana on tutut ja tuntemattomat. Sellaiset tyypit, jotka tekee mitä tahtoo. Ei siksi että täytyy vaan siksi, koska ne voi.

Syksyllä töissä otettu kuva #Iwill -kampanjaan sopii tämän vuoden manifestiin paremmin kuin hyvin. Tänä vuonna teen vähemmän mutta isommin. Niin töissä kuin itsenikin kanssa.