28. huhtikuuta 2016

Uudet tuulet puhaltaa

Kuten otsikko kertoo, on aurinkoiset, keväiset, raikkaat tuulet puhaltaneet. 



 Tulevan toukokuun myötä on #somejengin kapteenin aika siirtyä somekentältä vaihtopenkille. Laji vaihtuu mutta pelipaidan väri säilyy. Pääsen mukaan tiimiin, mikä on täynnä ihailemiani tyyppejä, voisko paremmin asiat ollakaan? Jatkossa työtehtävät koostuvat erilaisista sisäisen viestinnän ja muutoshallinnan asioista. 

Tässä lienee kiitosten aika. Viimeinen parivuotinen on ollut henkisesti ja ammatillisesti erittäin kehittävää. Eritoten mieleen on jäänyt ihmiset, ja ymmärrys, kuinka erilaisuus voikaan vaikuttaa tiimidynamiikkaan. Se on ollut samalla meidän rikkaus ja haaste.

Uusiin tuuliin ei liity dramatiikkaa eikä haikeita ajatuksia. Sen sijaan nyt oli oikea aika ja mahdollisuus kehittää itseäni. Toivotan sydämestäni kaikkea hyvää tiimille ja tsemppiä uudelle kapteenille sitten, kun on hänen aikansa luotsata tämä huippujengi yhä suurempiin turnauksiin. 

Ilman teitä #somejengi en olisi nyt tässä. Kiitos <3.


19. huhtikuuta 2016

#RohkeaViestintä

Kovassa seurassa toukokuussa Turussa ja mikä parasta, aiheena rohkeus. Nyrkkeilylegenda Muhammad Alin sanoin 

"He who is not courageous enough to take risks will accomplish nothing in life."  


He who is not courageous enough to take risks will accomplish nothing in life
Read more at: http://www.brainyquote.com/quotes/quotes/m/muhammadal148633.html?src=t_courage
He who is not courageous enough to take risks will accomplish nothing in life. Muhammad Ali
Read more at: http://www.brainyquote.com/quotes/topics/topic_courage.html
He who is not courageous enough to take risks will accomplish nothing in life. Muhammad Ali
Read more at: http://www.brainyquote.com/quotes/topics/topic_courage.html

6. huhtikuuta 2016

Argh!

Moni tuntuu nykyään ajattelevan, että omasta fiiliksestä on joku muu vastuussa. Että
hyvä olo on jotain, mitä saadaan muualta. Ja jonka kuka tahansa voi pilata, muttei rakentaa. Työkaverit, sukulaiset, lapset pilaa fiiliksen kun ne on sellaisia ja tuollaisia.

Itsensä ulkoistaminen on päivän sana. 

Olen muutaman vuoden esimiesurani aikana melko usein huomannut, että me ihmiset ollaan maailman parhaita ulkoistajia. On niin paljon helpompaa nostaa sormea kuin katsoa peiliin. Tai jos ei ihan syyttelyasteelle mennä niin ainakin pysyä passivisena. En minä ala täällä hyvää fiilistä luomaan kun ei sitä tee kukaan muukaan. Kuulostaako tutulta? Miksi minä lajittelisin roskat kun Kiinassa miljoonat ihmiset saastuttaa kuitenkin. 

Ei yksi ihminen ratkaise. 

Paitsi jos se sattuu olemaan se ärsyttävä työkaveri.


Ihanaa keskiviikkoa sulle! ;)