13. maaliskuuta 2016

Onni löytyy kutsumuksesta

Koko viikonloppu on taas hujahtanut opiskellen ja koulussa treenaten. Mitä enemmän opiskelen, sitä vahvemmin tuntuu siltä, että olen löytänyt oman juttuni. Filosofian tutkija ja kouluttaja Lauri Järvilehto puhuu tämän nautinnon kohdalla kutsumuksesta.

"Jokaisella meistä on syvälle kätketty kutsumus, se elementti, jossa olemme parhaimmillamme."




En tietenkään ole valmentajana vielä parhaimmillani, vaan vasta opintojen alussa oleva keltanokka. Mutta se fiilis mikä uuden oppimisesta tulee, kouluttajan palautteesta, toisen ohjaamisesta. Se on sanoin kuvaamaton ja luulen sen kertovan, että olen löytänyt oman kutsumukseni ytimen. 

Jokaisella meistä on jokin kutsumus, kaikki vaan eivät ole löytäneet omaansa. Oikeastaan aika harva taitaa elämässään tehdä niitä asioita, joista todella nauttii. Jokainen meistä tuntee jonkun, joka odottaa sitä päivää, että tulisi onnelliseksi ja voisi hyvin. Itse en kyllä usko, että onnellisuus ilmestyy nurkan takaa, vaan sen eteen tehdään töitä. Onnellinen on se, joka onnensa on ansainnut. Järvilehto sanookin, että hyvinvoinnille on keskeistä se, miten suhtaudumme asioihin ja ennen kaikkea se, mitä teemme. 

Sitten on niitä, jotka pitävät kaikenmaailman kutsumuksia hölönpölynä. On pakko painaa p*skaduunia, jotta saa lainat maksettua ja perheelle muutakin leivälle kuin ylähuulen. Totta tämäkin. En väitä, että kutsumuksen pitäisi olla sama kuin palkkatyö. Tokihan se olisi täydellistä, jos voisi tehdä asioita, joita sydämestään rakastaa ja saisi siitä palkkaakin. Tullakseen onnelliseksi on kuitenkin tärkeää ylipäätään tehdä asioita, joista nauttii. On se sitten halonhakkuu, virkkaaminen tai personal trainerin opinnot. 

Tehdä mitä tahansa, mikä itsestä tuntuu hyvältä. Sieltä löytyy kutsumuksen ydin ja syvältä sieltä onnellisuus. 

"Hyvän elämän avaimet eivät löydy elämän tähtihetkistä vaan palkitsevasta arjesta."




Lainaukset ja viittaukset Lauri Järvilehdon kirjaan Upeaa työtä.

1. maaliskuuta 2016

Kiss my kehitys

Lapsukainen totesi tänään haluavansa isona automaattivaihteisen urheiluauton, kaksiovisen bemarin. Siitä saimmekin mielenkiintoisen keskustelun koulutuksen tärkeydestä, ammatista, työurasta ja rahasta, päättyen lopulta faktaan, ettei raha kasva puussa. 

Urheiluauton eteen pitää siis ilmeisesti tehdä aika paljon töitä, totesi poika. 

Pienenkin lapsen on helppo ymmärtää, että saadakseen jotain, täytyy sen eteen tehdä paljon hommia. Jostain syystä iän myötä monen ajatukset kuitenkin hämärtyvät ja uurastuksen sijaan aletaan odottaa asioita tapahtuvan. Saavutusten tulevan tarjottimella. Rahapuiden kasvavan. 

Unohtuu, että meidät on luotu tekemään. Harva syntyy kultalusikka suussa tai kruunu päässä. Aika monen on käärittävä hihat ja paiskittava ihan oikeita töitä saavutusten eteen. 

Sitten on niitä jotka kadehtii menestyviä. Katsotaan kieroon kun toinen kovan uurastuksen jälkeen onnistuu. Sen sijaan, että lyötäisiin ylävitosta ja onniteltaisiin, juorutaan kahvipöydässä muiden kaltaisten kanssa. Panetellaan ja vähätellään. 

Yksi elämäni parhaita päätöksiä on ollut PT-opintojen aloitus. Koulupäivät on pitkiä ja rankkoja, uutta asiaa tulee ja kovalevy täyttyy. Viikonloput menee opiskellessa, en näe perhettä enkä ehdi treenata. Tärkeimmät asiat ovat hetken sivussa. Nyt on kuitenkin oikea aika rakentaa tulevaa ja kehittää omaa pääomaa kohti tulevaisuuden vaatimuksia. 

Teen sen siksi, että haluan kehittyä ja saavuttaa. Jos en kaksiovista bemaria, niin jotain suurta kumminkin. Ja näyttää jälkikasvulle, että kova työ palkitaan. Rahapuita ei kasva, niitä voi kasvattaa.