31. tammikuuta 2016

Henkistä johtajuutta

Oletko koskaan miettinyt miksi organisaatiokaaviot piirretään kuten ne piirretään? Johtaja on kaiken yläpuolella ja alaiset alapuolella. Ehkä aikoinaan itse johtaja halusi näin näyttää oman statuksensa? Ylimmäisyytensä. Aika elähtänyt ajatusmalli.

Mitähän tapahtuisi, jos kaavion kääntäisi ylösalaisin? Tehtäisiin alaisista ylimmäisiä. Johtaja edelleen johtaisi henkisesti joukkojaan mutta suunnan näyttämisen sijaan antaisi ihmisten yhdessä löytää polun haluttuun pisteeseen. Tietysti johtajalla täytyy olla kirkas visio siitä mihin joukon tulee päätyä, mutta mitä tapahtuu sitoutumiselle kun ruoka tulee valmiiksi pureksittuna? Oksennusrefleksi.
 
Menestyvä johtaja ympäröi itsensä sellaisilla ammattilaisilla, joilla on näkemystä, tietoa ja taitoa. Se ei tarkoita, että sen myötä johtajana menestyisi kuka tahansa pystymetsästä napattu. Kyllä, johtajalla on oltava tietty auktoriteetti ja asema ja kyllä, johtajan tehtävä on edistää toimintaa. 

Mutta ei johtajan kannata ahtautua aikoinaan eteen heitettyihin saappaisiin vain siksi, että jonkun mielestä niin kuuluu tehdä. Enemminkin rohkeasti tehdä asioita eri tavalla. Parempi kuulemma olla muuttunut kuin juuttunut.

Missähän on se suuri rohkea johtaja, joka ensimmäisenä piirtää itsensä alaistensa alapuolelle? Se ei tarkoita arvon alennusta vaan ymmärrystä siitä, että valmiiksi pureksittu maistuu pahalle.

  
Rohkeaa viikkoa sulle!

19. tammikuuta 2016

Varoitus, kiertotie! Epämukavuusalue.

Jokaisella on varmasti joskus ollut edessä jotain sellaista, mikä ei oikein nappaa tai mikä jostain syystä pelottaa vimmatusti?  Punnitset vaihtoehtoja ja toteat, että yli ei pääse eikä ympäri voi kiertää. On siis pakko mennä läpi. 

Tuttu tunne. Puhutaan epämukavuusalueesta ja siitä, kuinka se on oppimisen sydän. Vain astumalla ulos omasta pumpulinpehmeästä mukavuusalueesta, kehittyminen alkaa. Mutta onko kehityksen polulla ainoa mahdollisuus mennä läpi epämukavan olon vai voiko sen kiertää?




Mietin omia kokemuksia tilanteista, joissa koin oppineeni jotain uutta kehittyen ja onnistuen. Lähellä sydäntä ovat tietysti treenit. Muistan kun joskus haaveilin sadan kilon maastavedosta ja treenasin sitä systemaattisesti viikosta toiseen. Erään hyvin nukutun yön jälkeen se viimein onnistui. Olin taivaissa. Kova työ palkittiin onnistumisella, saavutin tavoitteeni.

Olinko epämukavuusalueella? Jos epämukavuusalue mitataan kovalla työllä, hiellä, ähinällä ja puhinalla, niin olin, jokaisessa treenissä. Mutta samaan aikaan sain niistä suurta nautintoa, koska tiesin olevani hetki hetkeltä lähempänä maalia. Jos ilman treeniä olisin yrittänyt rikkoa ennätyksiä, olisin ensimmäiseksi telonut itseni ja sen jälkeen uskoni onnistumiseen. Todellista epämukavuutta. 

Voisiko siis tämän yhden esimerkin perusteella vetää johtopäätöksen, että epämukavuusaluetta ei voi kiertää? Sen sijaan voin itse päättää minkäkokoiselle epämukavuusalueelle milloinkin astun. Jos esiintyminen jännittää, esiinnyn ensin peilille, perheelle, sitten naapurustolle, oman kylän väelle ja vasta sitten täyteen myydylle Areenalle. 

Onnistuminen rakentuu kokemuksesta, rohkeudesta ja luottamuksesta itseen. Onneksemme kaikki nämä palikat löytyvät jokaisen meidän omista käsistä.  Seuraava epämukavuusalue odottaa jo.