27. joulukuuta 2016

Kannattaako Personal Trainer -koulutus?

Moni lukja on päätynyt tänne googlettamalla "personal trainer koulutus". Suoritin FAFn (Fitness Academy of Finland) PT-koulutusohjelman tänä vuonna ja mielelläni avaan kokemuksia kiinnostuneille. Vielä taannoin oli vaikea löytää aiheesta puolueetonta tietoa, itse asiassa juuri koulutuksesta kirjoittaminen oli vuosia sitten syy perustaa tämä blogikin.

Päädyin FAFn koulutukseen kahdesta syystä. Ensimmäinen syy oli selkeä: "Fysioline yritykseen kuuluva FAF on toiminut Suomen johtavana liikunta- ja hyvinvointialan ohjaajia kouluttavana organisaationa jo vuodesta 1997 lähtien, jolloin aloitimme ensimmäisenä Suomessa Personal Trainer -koulutusohjelman." Suht ookoo referenssi. Toinen syy oli täysin itsekäs; FAF järjestää koulutuksia myös Lahdessa. Kun koulutusviikonloput ovat perjantaista sunnuntaihin, olisi reissaaminen pääkaupunkiseudulle pidentänyt pitkiä päiviä entisestään. Kustannuksista nyt puhumattakaan. 

PT-haave oli elänyt mielessä jo pitkään ja noin vuosi sitten kirjoitin aiheesta täällä. Sitten tapahtui kaikenlaista mahtavaa pääduunissa, joka hieman jarrutteli PT-polkuani.  Jossain vaiheessa syksyllä päätin, etten ryhdy valmennussuhteisiin. Vuorokauden tunnit eivät vaan riitä kaikkeen kivaan. Harjoitus- ja ravinto-ohjelmia teen kyllä mielelläni, niitä voin väsäillä asiakkaiden tavoitteiden mukaisesti vaikka yön pimeinä tunteina.

Opintojen parissa, joku keväinen viikonloppuaamu.

Mikään PT-koulutus ei ole aukoton, kuten ei myöskään FAFn. Opiskelijan oppimisen taso on suoraan linjassa aiempaan kokemukseen sekä kiinnostukseen. Yleisesti ottaen koulutukseen hakeutuvat ovat motivoituneita, osittain syynä myös koulutuksen suhteellisen kirpeä hinta. 

Antaako koulutus aidosti pätevyyden asiakkaiden valmentamiseen? 

Jos aihe on kiinnostava ja olet valmis sijoittamaan myös omaa aikaa osaamisen hankkimiseen ja myöhemmin ylläpitämiseen, niin ehdottomasti. FAFn opettajat ovat alansa huippuja, mutta ihmeisiin hekään eivät pysty. Materiaalit ja luennot ovat vain puoli ruokaa, loput raaka-aineet täytyy löytyä omasta takaa. 

Luuston läpikäyntiä.

Koulutus yksistään ei tee hyvää PTtä eikä kouluttamaton ole välttämättä kehno PT.  Itse valitsisin koulutetun valmentajan puolueettoman osaamispohjan vuoksi. Omille mielipiteille ja mieltymyksille ei koulutusvaiheessa jätetä sijaa - kukin PT tehkööt omat valintansa myöhemmin. Todistuksen saadakseen täytyy aidosti osata, pelkillä mielipiteillä ei kokeessa pitkälle pötki.

Hermoston ihmeellinen maailma.

 Esimerkiksi ravitsemuksen osalta koulutuksessa käydään läpi suosittuja dieettejä ja muoti-ilmiöitä, mutta itse koulutus muodostuu virallisten ravitsemussuositusten mukaisesti. Näin taataan asiakkaiden turvalliset ruokavaliot.

Suosittelisinko koulutusta? 

Ehdottomasti, siksi tätä kirjoitan. On jokaisen PTn etu, että tietämys koulutuksesta kasvaa. Tiedon jakaminen ja verkostoituminen tuo myös asiakkaille lisäarvoa. Yksi ei koskaan voi osata kaikkea, mutta yhteistyöllä asiakas voi saada yhdestä paikasta parhaan palvelun.

Kiinnostuitko? Kevään ilmoittautumiset ovat käynnistyneet. Voit saada PT-koulutuksen Early Bird hintaan (-10%) niin pitkään kuin paikkoja on vapaana lisäämällä koodin aamutuuli.com ilmoittautumisvaiheessa.

Iloa opintoihin ja onnea uusiin tuuliin! :)

24. joulukuuta 2016

Jouluiloa ja onnea ensi vuoteen!

Joulu tuli tänä vuonna kuin varkain. Viikonlopulle osuva aatto ja sitä edeltäneet työntäyteiset arkipäivät saivat eilisen aatonaaton venymään puolille öin. Normaalistihan oma sänky kutsuu muutamaa tuntia aiemmin.

Mutta nyt on kinkku paistettu ja lahjat paketoitu. Kynttilöiden herkän liekin myötä on aika rauhoittua ja käpertyä viettämään joulua rakkaimpien pariin.

Ihanaa joulua! <3

27. marraskuuta 2016

Olemassaolon tarkoitus

Sunnuntai-illan suuria kysymyksiä. Tämä blogi on muutaman vuoden ikäinen. Kirjoitan säännöllisen epäsäännöllisesti, viime aikoina aivan liian harvoin. Olen siis laiska kirjoittaja ja siten epäkunnioittava lukijoitani kohtaan. Miksi sitten pidän blogia edelleen hengissä? Miksi aamutuuli.com on olemassa?

Tätä olen pohtinut jo pitemmän aikaa.

Tilastojen mukaan puolet lukijoista päätyy sivulle jostain muualta kuin Suomesta.
Suurin osa teistä Yhdysvalloista, myös Euroopasta on aktiivinen seuraajakunta. Kiitos teille ihan jokaiselle! Vaikka olen epäaktiivisesti kirjoittanut, jaksatte täällä silti käydä, ja se on upea tunne. 

 Olen kirjoitellut aiheista melko laidasta laitaan. Eniten tekstejä löytyy treeneistä, fiiliksestä, työstä, unelmista ja arjen iloista. Melko kuvaava lista musta itsestäni, aidosta itsestäni. Mut tuntevat tietävät, että olen fiiliksellä elävä tyyppi. Yritän löytää iloa jokaisesta hetkestä ja tuottaa hyvää energiaa ympärilleni. Mun mielen aurinko on vahvempi kuin ajatusten myrskytuulet. Molemmmille on hetkensä mutta hyvässä tasapainossa. Arjen pienet hetket ovat mulle arvokkaita, sillä muuta meillä ei ole. Isokin tapahtuma tai kokemus muodostuu pienistä palasista, joista jokaiseen pystyn itse vaikuttamaan. 

Mikä siis on vastaus kysymykseen? 

Jokaisella meistä on tapa ilmaista itseämme. Tämä blogi olkoon mun valkoinen paperiarkkini, jota värjään itseni näköiseksi. Pieni hiillos, johon puhallan eloa omilla ajatuksillani. Taideteos, jota ilokseni katsellaan ympäri maailman.

2. marraskuuta 2016

Tuulen viemää

Olipas harvinaisen surullinen teksti jäänyt tänne uusimmaksi pitkäksi aikaa. Toisinaan väripaletissa on enemmän harmaan sävyjä, useimmin olen onneksi itse saanut maalata kirkailla, energisoivilla väreillä. Toivottavasti myös ystäväni perheeseen alkaa auringonsäteet ajoittain kajastella.

Vietimme juuri oman perheen kanssa ikimuistoiset yhdeksän päivää Turkissa. Maasta on tullut meidän lemppari; nopea mennä, kelit helteiset ja hyvää ruokaa. Mitä sitä ihminen muuta lomalla kaipaakaan.


Jos loman ajan mietittiin kepeitä ja nautittiin, sai paluumatka tunteet totaalisesti ääripäähän. Vaikka olen lentänyt useita kymmeniä kertoja ympäri maailmaa, kävi kohdalle ensimmäisen kerran vähän hurjempi kokemus. Juuri kun olimme laskeutumassa Istanbulin kentälle, olimme siis aivan maan kamaralla, saimme kohdallemme kunnon tuulenpuuskan. Kone heittelehti vaakatasossa parin sekunnin ajan, jonka jälkeen kapteeni pisti kaasut pohjaan ja nousimme takaisin ilmaan. Ihmiset huokailivat, itse mietin riittääkö koneessa vauhti ja voima nousta takaisin korkeuksiin. Mutta niin me vaan noustiin, heitettiin melko pitkä lenkki ja yritettiin laskeutumista uudelleen. Tällä kertaa siinä onnistuen. 

Vaikka sitä kuinka yrittää miettiä rationaalisesti (lentäminen on turvallista, onnettomuuksia tapahtuu harvemmin kuin autoilla...) vie tunteet vallan ja pahin valuu ajatuksiin. Tunteilla on vahva valta meihin, halusimme tai emme. Niitä voi oppia käsittelemään, ymmärtämän ja hyväksymään, silti ne toimivat eräänlaisena polttoaineena kaikelle toiminnallemme. Saamme niistä tarvittaessa energiaa ja voimaa selvitymiseen. Ne myös voivat viedä meidät todella syviin vesiin, jos emme pysty vastustamaan niiden voimaa. 

Tuolla hetkellä omat tunteeni menivät kirjaimellisesti ylös - ja alas. Turvallisesti, onneksi. 

12. syyskuuta 2016

Kuolema kuittaa univelat

Tarkoituksella hieman raflaava otsikko. Joskus tämä Kummelin porukan hokema nauratti. Nyt, kun on tullut ikään jolloin vuosittain joku ystävä, sukulainen tai tuttava menehtyy, ei tuo enää niin nauratakaan. 

Eilen jälleen kuulimme erään henkilön poismenosta. Vaikka viime vuosina ei enää läheisiä oltukaan, kyllä se silti kirpasi. Pistää miettimään tätä maallista elämäämme, joka on samaan aikaan heikko kuin silkkipaperi mutta vahva kuin ankkuri. Toisella hetkellä tunnemme olomme kuolemattomiksi ja sitten tuleekin hetki kun kaikki loppuu. 

Mitä tekisin jos oma läheinen menehtyisi? Kuinka jaksaisin avata silmäni aamulla ja pestä hampaani tietäen, ettei mikään koskaan tule täyttämään elämäni pohjattoman suurta aukkoa. Kun nyt kirjotan tätä tekstiä junassa, juon aamukahvia ja aurinko paistaa. Samaan aikaan ystäväni käy läpi tuskaa, jota minä voin vain pahimmissa painajaisissani kuvitella.

Jälleen kerran elämä muistutti siitä, kuinka arvokas jokainen hetki on. Elämä on nyt ja siitä täytyy  nauttia tänään, sillä huomista ei välttämättä koskaan ole. 


8. syyskuuta 2016

Mielen hallintaa

Huh ja wau mikä tiimipäivä takana. Yhä uudelleen huomaan miettiväni, miten onnekas olen saadessani työskennellä näin fiksujen tyyppien kanssa. Väkisinkin tulee mieleen toteama

"Choose a job you love, and you will never have to work a day in your life."

Kyllä, joskus ketuttaa herätä aamulla aikaisin. On päiviä kun ei vain huvita. Tai todo-lista jyskyttää takaraivossa saaden havahtumaan keskellä yötä. Näitä päiviä tulee kaikille, se on elämää. Eihän kukaan syö hattaraa aamupalaksi joka päivä.

Ennemminkin kyse on siitä miten asioihin suhtautuu. 

Luin taannoin ruotsalaisen psykologi ja tietokirjailija Titti Holmerin teoksen onnellisuudesta, jossa hän kirjoittaa tietoisesta ajatusten hallinnasta. "Muuttamalla oman tietoisuutemme sisältöä voimme tehdä itsemme onnellisiksi tai onnettomiksi riippumatta siitä, mitä meille todellisuudessa tapahtuu." Käytännössä tämä siis tarkoittaa, että jokainen meistä voi aktiivisesti ja tietoisesti päättää ajatella ajatuksia, jotka saavat meidät voimaan hyvin. Tässä piilee oivalluksen siemen. 
 
Suhtautumalla myönteisesti asioihin, lisäämme onnellisuuttamme ja hyvinvointiamme. Ehkä jonain päivänä tykkäämme tai jopa rakastamme sitä, mikä joskus oli vain arkista pakkopullaa.


Ja sanoiko joku, ettei hattaraa saisi syödä joka aamu?

2. elokuuta 2016

Joskus unelmista ei kuulukaan tulla totta

Kesäloma on nyt melko tarkkaan puolivälissä. Kahden viikon kuluttua poikanen aloittaa koulutaipaleensa ja kääntyy uusi sivu meidän perheen tarinassa. Meneillään oleva loma onkin ollut jonkinlainen virstanpylväs ja olen miettinyt paljon loman ulkopuolista elämää.

Suorittajaperfektionistin arki on tupattu täyteen kaikkea mahdollista. Aamulla töihin (antaa kaikkensa), illalla treeneihin/opintoihin/valmennuksiin (antaa kaikkensa). Yön jälkeen sama alkaa alusta. Haluaa onnistua kaikessa täysillä, olla hyvä työntekijä, vanhempi, puoliso ja kodinhenki. 

Se on melko uuvuttava ralli. 

Siksi olen nyt lomalla päättänyt, että unelmani personal traineruudesta on nyt siinä pisteessä kuin haluan sen pysyvänkin. Valmistun muutaman viikon kuluttua tuntien ylpeyttä kovasta duunista, mitä opinnot ovat vaatineet. En kuitenkaan tule perustamaan omaa yritystä vaan teen satunnaisia valmennuksia ja ohjelmia laskutuspalvelun kautta. En myöskään ota vakituisia ilta- ja viikonloppuasiakkaita. En kadu PT-opintoja hetkeäkään vaan olen saanut niistä paljon arvokasta oppia, kokemuksia ja uusia ystäviä. Opinnot olivat unelma, jonka toteuttamatta jättäminen olisi harmittanut koko lopun ikääni. 

Rohkeutta on todeta, että kaikkea ei voi saada. Täytyy vaan listata asiat, joita ihan aidon oikeasti haluaa ja karsia muut pois. Simple as that! Tämä kesäloma antoi aikaa ajatustyölle ja nyt mieli on hyvä ja rauhoittunut. Seesteinen. On mahtavaa aloittaa arki kun olen vapauttanut kovalevytilaa oikeasti itselleni tärkeille asioille.

Olen todella innoissani kesällä alkaneista uusista viestintätehtävistä. Haluan panostaa kaikkeni niihin, pojan kouluun, omiin treeneihin ja koko perheen arkeen. Kaikkea ei kukaan voi saada, ja ensimmäinen omalla karsintalistalla oli unelma, joka syntyi ja kasvoi niin suureksi, kun sen oli tarkoitus kasvaa. Ehkä jotkut unelmat kuuluvatkin jäädä vain unelmiksi.



30. kesäkuuta 2016

Työelämän höseltäjät ja ylikuormittujat

Törmäsin eilen Twitterissä mielenkiintoiseen artikkeliin. Se kertoo paradoksista, kuinka töissä on nykyään niin kiire, ettei aikaa oikeasti jää töiden tekemiseen. Ilmiölle on jopa oma terminsä; yhteistoiminnallinen ylikuormitus. 

Tämä on tuttu tunne vielä muutaman viikon takaa. Kalenteri oli täynnä kaikenlaista palaveria aamukasista iltapäiväneljään. Ainoa hetki palautua oli ruokkis, senkin olin varannut itse itselleni, omasta kalenteristani. Arjen pyörremyrsky oli koko ajan päällä. Tein töitä niin paljon, etten ehtinyt edes miettiä kannattaako kaikkea sitä tehdä. Tein vain, koska luulin, että niin pitää tehdä. 

Siitäkin huolimatta olen aina uskonut, että johtamisen ytimessä on itsensä johtaminen. Voisin sanoa, että mielestäni olen ollut siinä jopa melko hyvä. Ja silti arkeni oli yhtä höseltämistä. 

No, yllättäen kaikessa tulee raja vastaan ja niin kävi myös tässä tarinassa. Oli oman työssäjaksamisen kannalta onnen kantamoinen, että tämä uusi tehtävä tuli vastaan ja että tulin valituksi. Nyt kalenterini on käytännössä tyhjää täynnä. Toki kesä ja lomat vaikuttavat asiaan, mutta silti tämä on ihmeellinen tunne. Vain oma todo-listani sanelee arkea. Langat ovat omissa käsissäni, hallitsen itseäni ja työtäni. Ihminen, joka on muutaman edeltävän vuoden höseltänyt joka ikinen työpäivä, onkin yhtäkkiä vapaa, rauhoittunut. Kuulostaa mahtavalta, mutta kuten aina, myös tässäkin kolikossa on toinen puoli. 

Nykyään käyn päivittäin taistelua itseni kanssa siitä, teenkö tarpeeksi. Onko hyväksyttävää keskittyä muutamaan asiaan kunnolla sen sijaan, että pöydällä olisi jatkuvasti tusina asioita, joista jokaista tekee vähän. Onneksi on esimies, joka tsemppaa ja kannustaa rauhoittumaan. Vakuuttaa, että teen oikeita asioita, riittävästi. Luo uskoa siihen, että olen nykyisilläni paljon entistä tehokkaampi ja että mieltäni hallitseva höseltämisen tunne on osa entistä elämää. Sitä elämää, johon se tuntui jotenkin luontevasti myös kuuluvan.

Kumpi sitten on parempi; yhteiskunnallinen ylikuormitus vai työpäivien rauhoittuminen? 

Sanomattakin selvää, ettei kukaan jaksa kovin pitkään jatkuvasti höseltää. 

30. toukokuuta 2016

Veni, vidi, vici

Nyt jos rakentaisin fiksusti omaa ammatillista henkilöbrändiäni, jättäisin seuraavan tekstin kirjoittamatta. Mutta koska mä teen asiat niinkuin haluan enkä niinkuin jonkun mielestä olisi järkevää, en jätä. 

Uijuijui miten mahtava päivä takana! Siellä me juteltiin yleisölle kivoja. Ketä meitä nyt oli; Jarkko Sjöman, Mikael Jungner ja minä. Jos et tunne niin googleta. Oli siellä muitakin huipputyyppejä, kuten mahtavat kollegat ja ihanat Viestintäliigan herrasmiehet. 

Tänään tuli taas osoitettua, kuinka epämukavuusaluetta ei kannata yrittää kiertää vaan ennemminkin syöksyä rohkeasti kohti tuntematonta. Kirjoitin muuten aiheesta taannoin tänne.

Kyllä. Jännitti (paljon ihmisiä), hirvitti (mitä jos unohdan mitä pitää sanoa) ja pelotti (mitä jos tarjonta ei vastaa kysyntää). Mutta niin mä vaan tulin, näin ja voitin. Illalla pää tyynyllä saan taas miettiä, kuinka kiitollinen ihminen voi just nyt olla. 


Ihanaa helteistä viikkoa!

20. toukokuuta 2016

Pitääkö aina saada jotta voi antaa?

Törmäsin Facessa erään ystävän postaukseen, missä hän keräsi ääniä bändilleen jonkin kilpailun vuoksi. En edes tutustunut asiaan sen kummemmin, mutta klikkasin ja kannoin korteni kekoon.

Siitä tulikin mieleen vastaava tilanne alkuvuonna. Oli tulossa SomeAwards, mihin tarvitsimme tiimin kanssa kipeästi kannattajia. Jaoin ilmoitusta omassa Facessa sanoin "Vain kaksi klikkiä ja se on siinä!". Neljätoista ystävääni tykkäsi postauksesta. Näistä kahdeksan oli työkavereita, muutama perhettä ja loput varmaan niitä oikeita ystäviä. Facebookissa ystäviä on noin kolmesataa. En tietenkään tiedä kuinka moni ääniä kävi antamassa, mutta uskallan väittää ettei ainakaan kovin paljoa yli tusinan.

Tämä kuvastaa hyvin nykypäivän suhteita. Miksi mä sua auttaisin, ethän säkään ole koskaan auttanut mua? Vaikka enhän mä ole pyytänytkään. Mutta olisit silti voinut auttaa ensin. Enkä mä anna, jos sä et anna takasin. Ensin.

Olisihan se ihan kamalaa, jos sun pullista tulee mun pullia paremmat, mun munilla.

Eräs joskus neuvoi kohtelemaan muita kuin toivoisi itseään kohdeltavan. Kaukana ollaan tästä maailmasta, koska eihän toista viitsi hyvin kohdella, jos se ei sitten kohtelekaan hyvin takaisin. 


Niin tai näin, alkukesä on vuoden parasta aikaa. Nautitaan siitä nyt. Yhdessä. 

28. huhtikuuta 2016

Uudet tuulet puhaltaa

Kuten otsikko kertoo, on aurinkoiset, keväiset, raikkaat tuulet puhaltaneet. 



 Tulevan toukokuun myötä on #somejengin kapteenin aika siirtyä somekentältä vaihtopenkille. Laji vaihtuu mutta pelipaidan väri säilyy. Pääsen mukaan tiimiin, mikä on täynnä ihailemiani tyyppejä, voisko paremmin asiat ollakaan? Jatkossa työtehtävät koostuvat erilaisista sisäisen viestinnän ja muutoshallinnan asioista. 

Tässä lienee kiitosten aika. Viimeinen parivuotinen on ollut henkisesti ja ammatillisesti erittäin kehittävää. Eritoten mieleen on jäänyt ihmiset, ja ymmärrys, kuinka erilaisuus voikaan vaikuttaa tiimidynamiikkaan. Se on ollut samalla meidän rikkaus ja haaste.

Uusiin tuuliin ei liity dramatiikkaa eikä haikeita ajatuksia. Sen sijaan nyt oli oikea aika ja mahdollisuus kehittää itseäni. Toivotan sydämestäni kaikkea hyvää tiimille ja tsemppiä uudelle kapteenille sitten, kun on hänen aikansa luotsata tämä huippujengi yhä suurempiin turnauksiin. 

Ilman teitä #somejengi en olisi nyt tässä. Kiitos <3.


19. huhtikuuta 2016

#RohkeaViestintä

Kovassa seurassa toukokuussa Turussa ja mikä parasta, aiheena rohkeus. Nyrkkeilylegenda Muhammad Alin sanoin 

"He who is not courageous enough to take risks will accomplish nothing in life."  


He who is not courageous enough to take risks will accomplish nothing in life
Read more at: http://www.brainyquote.com/quotes/quotes/m/muhammadal148633.html?src=t_courage
He who is not courageous enough to take risks will accomplish nothing in life. Muhammad Ali
Read more at: http://www.brainyquote.com/quotes/topics/topic_courage.html
He who is not courageous enough to take risks will accomplish nothing in life. Muhammad Ali
Read more at: http://www.brainyquote.com/quotes/topics/topic_courage.html

6. huhtikuuta 2016

Argh!

Moni tuntuu nykyään ajattelevan, että omasta fiiliksestä on joku muu vastuussa. Että
hyvä olo on jotain, mitä saadaan muualta. Ja jonka kuka tahansa voi pilata, muttei rakentaa. Työkaverit, sukulaiset, lapset pilaa fiiliksen kun ne on sellaisia ja tuollaisia.

Itsensä ulkoistaminen on päivän sana. 

Olen muutaman vuoden esimiesurani aikana melko usein huomannut, että me ihmiset ollaan maailman parhaita ulkoistajia. On niin paljon helpompaa nostaa sormea kuin katsoa peiliin. Tai jos ei ihan syyttelyasteelle mennä niin ainakin pysyä passivisena. En minä ala täällä hyvää fiilistä luomaan kun ei sitä tee kukaan muukaan. Kuulostaako tutulta? Miksi minä lajittelisin roskat kun Kiinassa miljoonat ihmiset saastuttaa kuitenkin. 

Ei yksi ihminen ratkaise. 

Paitsi jos se sattuu olemaan se ärsyttävä työkaveri.


Ihanaa keskiviikkoa sulle! ;)

13. maaliskuuta 2016

Onni löytyy kutsumuksesta

Koko viikonloppu on taas hujahtanut opiskellen ja koulussa treenaten. Mitä enemmän opiskelen, sitä vahvemmin tuntuu siltä, että olen löytänyt oman juttuni. Filosofian tutkija ja kouluttaja Lauri Järvilehto puhuu tämän nautinnon kohdalla kutsumuksesta.

"Jokaisella meistä on syvälle kätketty kutsumus, se elementti, jossa olemme parhaimmillamme."




En tietenkään ole valmentajana vielä parhaimmillani, vaan vasta opintojen alussa oleva keltanokka. Mutta se fiilis mikä uuden oppimisesta tulee, kouluttajan palautteesta, toisen ohjaamisesta. Se on sanoin kuvaamaton ja luulen sen kertovan, että olen löytänyt oman kutsumukseni ytimen. 

Jokaisella meistä on jokin kutsumus, kaikki vaan eivät ole löytäneet omaansa. Oikeastaan aika harva taitaa elämässään tehdä niitä asioita, joista todella nauttii. Jokainen meistä tuntee jonkun, joka odottaa sitä päivää, että tulisi onnelliseksi ja voisi hyvin. Itse en kyllä usko, että onnellisuus ilmestyy nurkan takaa, vaan sen eteen tehdään töitä. Onnellinen on se, joka onnensa on ansainnut. Järvilehto sanookin, että hyvinvoinnille on keskeistä se, miten suhtaudumme asioihin ja ennen kaikkea se, mitä teemme. 

Sitten on niitä, jotka pitävät kaikenmaailman kutsumuksia hölönpölynä. On pakko painaa p*skaduunia, jotta saa lainat maksettua ja perheelle muutakin leivälle kuin ylähuulen. Totta tämäkin. En väitä, että kutsumuksen pitäisi olla sama kuin palkkatyö. Tokihan se olisi täydellistä, jos voisi tehdä asioita, joita sydämestään rakastaa ja saisi siitä palkkaakin. Tullakseen onnelliseksi on kuitenkin tärkeää ylipäätään tehdä asioita, joista nauttii. On se sitten halonhakkuu, virkkaaminen tai personal trainerin opinnot. 

Tehdä mitä tahansa, mikä itsestä tuntuu hyvältä. Sieltä löytyy kutsumuksen ydin ja syvältä sieltä onnellisuus. 

"Hyvän elämän avaimet eivät löydy elämän tähtihetkistä vaan palkitsevasta arjesta."




Lainaukset ja viittaukset Lauri Järvilehdon kirjaan Upeaa työtä.

1. maaliskuuta 2016

Kiss my kehitys

Lapsukainen totesi tänään haluavansa isona automaattivaihteisen urheiluauton, kaksiovisen bemarin. Siitä saimmekin mielenkiintoisen keskustelun koulutuksen tärkeydestä, ammatista, työurasta ja rahasta, päättyen lopulta faktaan, ettei raha kasva puussa. 

Urheiluauton eteen pitää siis ilmeisesti tehdä aika paljon töitä, totesi poika. 

Pienenkin lapsen on helppo ymmärtää, että saadakseen jotain, täytyy sen eteen tehdä paljon hommia. Jostain syystä iän myötä monen ajatukset kuitenkin hämärtyvät ja uurastuksen sijaan aletaan odottaa asioita tapahtuvan. Saavutusten tulevan tarjottimella. Rahapuiden kasvavan. 

Unohtuu, että meidät on luotu tekemään. Harva syntyy kultalusikka suussa tai kruunu päässä. Aika monen on käärittävä hihat ja paiskittava ihan oikeita töitä saavutusten eteen. 

Sitten on niitä jotka kadehtii menestyviä. Katsotaan kieroon kun toinen kovan uurastuksen jälkeen onnistuu. Sen sijaan, että lyötäisiin ylävitosta ja onniteltaisiin, juorutaan kahvipöydässä muiden kaltaisten kanssa. Panetellaan ja vähätellään. 

Yksi elämäni parhaita päätöksiä on ollut PT-opintojen aloitus. Koulupäivät on pitkiä ja rankkoja, uutta asiaa tulee ja kovalevy täyttyy. Viikonloput menee opiskellessa, en näe perhettä enkä ehdi treenata. Tärkeimmät asiat ovat hetken sivussa. Nyt on kuitenkin oikea aika rakentaa tulevaa ja kehittää omaa pääomaa kohti tulevaisuuden vaatimuksia. 

Teen sen siksi, että haluan kehittyä ja saavuttaa. Jos en kaksiovista bemaria, niin jotain suurta kumminkin. Ja näyttää jälkikasvulle, että kova työ palkitaan. Rahapuita ei kasva, niitä voi kasvattaa.


31. tammikuuta 2016

Henkistä johtajuutta

Oletko koskaan miettinyt miksi organisaatiokaaviot piirretään kuten ne piirretään? Johtaja on kaiken yläpuolella ja alaiset alapuolella. Ehkä aikoinaan itse johtaja halusi näin näyttää oman statuksensa? Ylimmäisyytensä. Aika elähtänyt ajatusmalli.

Mitähän tapahtuisi, jos kaavion kääntäisi ylösalaisin? Tehtäisiin alaisista ylimmäisiä. Johtaja edelleen johtaisi henkisesti joukkojaan mutta suunnan näyttämisen sijaan antaisi ihmisten yhdessä löytää polun haluttuun pisteeseen. Tietysti johtajalla täytyy olla kirkas visio siitä mihin joukon tulee päätyä, mutta mitä tapahtuu sitoutumiselle kun ruoka tulee valmiiksi pureksittuna? Oksennusrefleksi.
 
Menestyvä johtaja ympäröi itsensä sellaisilla ammattilaisilla, joilla on näkemystä, tietoa ja taitoa. Se ei tarkoita, että sen myötä johtajana menestyisi kuka tahansa pystymetsästä napattu. Kyllä, johtajalla on oltava tietty auktoriteetti ja asema ja kyllä, johtajan tehtävä on edistää toimintaa. 

Mutta ei johtajan kannata ahtautua aikoinaan eteen heitettyihin saappaisiin vain siksi, että jonkun mielestä niin kuuluu tehdä. Enemminkin rohkeasti tehdä asioita eri tavalla. Parempi kuulemma olla muuttunut kuin juuttunut.

Missähän on se suuri rohkea johtaja, joka ensimmäisenä piirtää itsensä alaistensa alapuolelle? Se ei tarkoita arvon alennusta vaan ymmärrystä siitä, että valmiiksi pureksittu maistuu pahalle.

  
Rohkeaa viikkoa sulle!