15. lokakuuta 2015

Supernaisen elämää

Kohta kolme viikkoa olen ollut kipeänä eikä just nyt pal naurata. Töitä olen tehnyt normaalisti muutamaa lepopäivää lukuunottamatta, mikä osaltaan on pitkittänyt paranemista. Mikä ihme siinä on, etten osaa pysähtyä, jäädä kotiin peiton alle ja antaa ajan parantaa? Lääkäri sanoi eilen etten parane jos en lepää. Ai, ihanko totta?  Näin taisit sanoa jo viime viikolla enkä uskonut silloin(kaan).

Ensimmäinen mieleenjuolahtava syy älyvapaaseen käytökseeni on se, että tykkään vissiin liikaa mun työstä. Tiedän varsin hyvin, ettei mikään kaadu ilman mua ja kyllä Somejengi putiikin pystyssä pitää. Ja hyvin pitääkin. Ihmiset, yleinen meininki, sähköposti... ah, miten koukuttavia. 

Paljonkohan mulla just nyt on muuten kuumetta?

No joka tapauksessa, kovasti nuo vetää puoleensa. Enemmän kuin oma sänky, mikä on sinänsä vähän jopa huolestuttavaa. 

Toinen syy on itsensä kuuntelu. Jos pää ei ole kainalossa, eikä kuumemittari värähdä, töihin mars. Mikä se sellainen saikuttaja on, joka pystyy aamukahvinsa juomaan? Oikeasti hei. Jos mun tiimiläinen näyttää yhtään sairaalta, patistan heti kotiin. Mutta minä, supernainen, painan kuin viimeistä päivää.

No nyt lepään kunnolla nämä pari päivää. Aamulla ei ollut meili auki kuin pari tuntia.

Kyllähän tämä alkaa naurattaa. Eihän elämää pidä liian vakavasti ottaa, sanotaan.

Oikeasti pitkittyneet flunssat ja muut sairaudet eivät ole leikin asia. Sydän on kovilla, ja moni nuori työntekijä on saanut jopa sydänkohtauksen kun liikaa painetaan. Kuvitellaan, että pystytään mihin tahansa. Töissä on tilanne päällä, fyysinen kunto varoittelee. Kroppa huutaa mutta järki ei kuule. Vaikka työtään kuinka rakastaisi ei se saa mennä oman elämän keulille. 
Ilman työtä voi elää, mutta ilman elämää ei. 


 Tämä pieni Supermies olkoon tärkein syy höllätä just nyt.


Toivottavasti sinä olet järkevämpi kuin allekirjoittanut. Muista kuunnella itseäsi, ei se suotta sinulle puhu.

Ei kommentteja: