30. lokakuuta 2015

Minkä roolin tänään valitsen?

Jokaisella ihmisellä on erilaisia rooleja. Useimmiten se lienee työrooli, johon ujuttaudutaan aamulla kun työpaikan ovi aukeaa ja joka riisutaan työvuoron päätteeksi. Vanhempi-roolissa kiroillaan yleensä vähemmän ja pyritään käyttäytymään jokseenkin sivistyneemmin kuin normaalisti käyttäydyttäisiin. Sukujuhla-roolissa laitetaan tukka sivujakaukselle ja juodaan kahvia pikkurilli pystyssä. Viihde-roolissa vedetään karaokea kovaa ja korkealta vaikka laulutaito ei Sillanpäätä muistutakaan. 

Rooli voi olla myös suojamuuri mikä suojaa sydämemme suurimmilta iskuilta.

Erilaiset roolit eivät kumminkaan tarkoita sitä, että ihmisen perusluonne muuttuisi. Käytös, rekvisiitta ja viestintätyylimme sen sijaan mukaantuu tilanteeseen. Sosiaalipsykologiassa roolin käsitteellä on yritetty valaista mm. yksilön käyttäytymistä, ryhmien välisiä suhteita, vuorovaikutusta ja minäkäsityksiä. 

Sosiologiassa korostetaan, että roolit saavat merkityksensä suhteessa muihin rooleihin. 


Johtajan on tärkeää ymmärtää oma roolinsa, sillä esimiesroolissa henkilö on aina työnantajan edustaja. Tietenkin mukana on johtajan omat ajatukset, tunteet ja mielipiteet, sätkynuken roolia kukaan tuskin haluaa.


Meillä on töissä meneillään suuret muutokset ja tämä viikko on ollut esimiesurani raskain. Viime viikon loman rentouttavat tunteet karistuivat viimeistään maanantaiaamuna puoli yhdeksän. Viikonloppu tulee enemmän tarpeeseen kuin koskaan.

Jos jotain tästä viikosta haluan muistaa ikuisesti, on ymmärrys siitä, kuinka tärkeitä erilaiset roolit meille ovatkaan. Joskus niitä on vaan todella vaikeaa pitää erillään. 

Aurinkoista viikonloppua sulle ja muista tämä:


Lisää sosiaalipsykologiasta täältä

Ei kommentteja: