30. lokakuuta 2015

Minkä roolin tänään valitsen?

Jokaisella ihmisellä on erilaisia rooleja. Useimmiten se lienee työrooli, johon ujuttaudutaan aamulla kun työpaikan ovi aukeaa ja joka riisutaan työvuoron päätteeksi. Vanhempi-roolissa kiroillaan yleensä vähemmän ja pyritään käyttäytymään jokseenkin sivistyneemmin kuin normaalisti käyttäydyttäisiin. Sukujuhla-roolissa laitetaan tukka sivujakaukselle ja juodaan kahvia pikkurilli pystyssä. Viihde-roolissa vedetään karaokea kovaa ja korkealta vaikka laulutaito ei Sillanpäätä muistutakaan. 

Rooli voi olla myös suojamuuri mikä suojaa sydämemme suurimmilta iskuilta.

Erilaiset roolit eivät kumminkaan tarkoita sitä, että ihmisen perusluonne muuttuisi. Käytös, rekvisiitta ja viestintätyylimme sen sijaan mukaantuu tilanteeseen. Sosiaalipsykologiassa roolin käsitteellä on yritetty valaista mm. yksilön käyttäytymistä, ryhmien välisiä suhteita, vuorovaikutusta ja minäkäsityksiä. 

Sosiologiassa korostetaan, että roolit saavat merkityksensä suhteessa muihin rooleihin. 


Johtajan on tärkeää ymmärtää oma roolinsa, sillä esimiesroolissa henkilö on aina työnantajan edustaja. Tietenkin mukana on johtajan omat ajatukset, tunteet ja mielipiteet, sätkynuken roolia kukaan tuskin haluaa.


Meillä on töissä meneillään suuret muutokset ja tämä viikko on ollut esimiesurani raskain. Viime viikon loman rentouttavat tunteet karistuivat viimeistään maanantaiaamuna puoli yhdeksän. Viikonloppu tulee enemmän tarpeeseen kuin koskaan.

Jos jotain tästä viikosta haluan muistaa ikuisesti, on ymmärrys siitä, kuinka tärkeitä erilaiset roolit meille ovatkaan. Joskus niitä on vaan todella vaikeaa pitää erillään. 

Aurinkoista viikonloppua sulle ja muista tämä:


Lisää sosiaalipsykologiasta täältä

15. lokakuuta 2015

Supernaisen elämää

Kohta kolme viikkoa olen ollut kipeänä eikä just nyt pal naurata. Töitä olen tehnyt normaalisti muutamaa lepopäivää lukuunottamatta, mikä osaltaan on pitkittänyt paranemista. Mikä ihme siinä on, etten osaa pysähtyä, jäädä kotiin peiton alle ja antaa ajan parantaa? Lääkäri sanoi eilen etten parane jos en lepää. Ai, ihanko totta?  Näin taisit sanoa jo viime viikolla enkä uskonut silloin(kaan).

Ensimmäinen mieleenjuolahtava syy älyvapaaseen käytökseeni on se, että tykkään vissiin liikaa mun työstä. Tiedän varsin hyvin, ettei mikään kaadu ilman mua ja kyllä Somejengi putiikin pystyssä pitää. Ja hyvin pitääkin. Ihmiset, yleinen meininki, sähköposti... ah, miten koukuttavia. 

Paljonkohan mulla just nyt on muuten kuumetta?

No joka tapauksessa, kovasti nuo vetää puoleensa. Enemmän kuin oma sänky, mikä on sinänsä vähän jopa huolestuttavaa. 

Toinen syy on itsensä kuuntelu. Jos pää ei ole kainalossa, eikä kuumemittari värähdä, töihin mars. Mikä se sellainen saikuttaja on, joka pystyy aamukahvinsa juomaan? Oikeasti hei. Jos mun tiimiläinen näyttää yhtään sairaalta, patistan heti kotiin. Mutta minä, supernainen, painan kuin viimeistä päivää.

No nyt lepään kunnolla nämä pari päivää. Aamulla ei ollut meili auki kuin pari tuntia.

Kyllähän tämä alkaa naurattaa. Eihän elämää pidä liian vakavasti ottaa, sanotaan.

Oikeasti pitkittyneet flunssat ja muut sairaudet eivät ole leikin asia. Sydän on kovilla, ja moni nuori työntekijä on saanut jopa sydänkohtauksen kun liikaa painetaan. Kuvitellaan, että pystytään mihin tahansa. Töissä on tilanne päällä, fyysinen kunto varoittelee. Kroppa huutaa mutta järki ei kuule. Vaikka työtään kuinka rakastaisi ei se saa mennä oman elämän keulille. 
Ilman työtä voi elää, mutta ilman elämää ei. 


 Tämä pieni Supermies olkoon tärkein syy höllätä just nyt.


Toivottavasti sinä olet järkevämpi kuin allekirjoittanut. Muista kuunnella itseäsi, ei se suotta sinulle puhu.

3. lokakuuta 2015

Monivärinen taideteos

Edellisestä postauksesta jäi huoli, että viestini ymmärretään väärin. Vaikka puhun vahvasti sydämellä johtamisen puolesta, en missään nimessä tarkoita johtamisen olevan yksistään sitä. Elämää - tai johtamista - ei voi maalata kahdella värillä.

Johtajalla on tulosvastuu omasta yksiköstään. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että töihin ei olla tultu leikkimään. Tietyt odotukset tulee täyttää ja johtaja on vastuussa että näin myös tapahtuu.

Uskon siihen, että töitä voi tehdä tosissaan muttei totisena.  Suurimman osan aikaa. Aina ei kuitenkaan ole kivaa. Tulee hetkiä, kun johtaja käy ikäviä keskusteluja. Tulee päiviä, kun omat tunteet täytyy laittaa sivuun ja tehdä raskaita päätöksiä. Tulee aikoja, kun johtajan oma pää on pölkyllä ja vastuun viitta on raskas.

Samalla täytyy muistaa, että johtajakin on tunteva, toivon mukaan myös 
sydämen ääntä kuunteleva yksilö.

Oma neuvoni on pitää aina sopiva etäisyys johdettaviinsa. Se ei tarkoita, etteikö voisi olla ystävällinen, istua kahvitauolla yhdessä, olla kiinnostunut toiselle tärkeistä asioista tai myötäelää arjessa. Välimatkan pituus on jokaisen oma ratkaisu. Aika ajoin on kuitenkin hyvä pysähtyä miettimään vaikeiden päätösten aikaa. Olenko valmis nyt? Tulenko koskaan olemaan valmiimpi?

Johtaminen koostuu monesta sävystä. 
Usein raikkaista ja kauniista, toisinaan synkistä ja raskaista.