22. maaliskuuta 2015

Treenijaoista

Vaikka erilaisista treenijaoista on kirjoitettu Google pullolleen, törmää silti usein keskusteluun siitä, mikä jako on kellekin paras. Mun lempilause aika monessa asiassa, niin myös tässä on: 

Ei ole oikeaa eikä väärää, on vain erilaista. 

Oikeanlainen jako riippuu monesta seikasta, kuten ihmisen treenihistoriasta, tavoitteista ja geeneistä. Joskus jollekin vain sopii paremmin 1-jakoinen, toiselle 4-jakoinen. Mun lemppari on 3-jakoinen, eli yhtenä päivänä treenaan jalat, toisena rinnan ja selän ja kolmantena kädet ja olkapäät.

Mutta parhaiten tulosta saan 1-jakoisella, joka pitää sykkeen korkeana ja rasittaa koko kropan kerralla. Tähän perustuu HST-treeni, mikä nyt on meneillään. HST:ssä jokaisella kerralla pistetään kroppa kovemmin hommiin. Ensimmäiset pari viikkoa 15 toiston sarjat, toiset kaksi viikkoa 10 toiston sarjat ja kolmas kahden viikon jakso 5 toiston sarjat. Kierron jälkeen palautellaan viikko ja aloitetaan alusta. Jokaisella treenikerralla lisätään vähän rautaa tankoon, treeni itsessään muodostuu raskaista perusliikkeistä. Treenin pituus on 15 toiston sarjoilla n. 1h 15min, aika lyhenee hieman samalla kun sarjatkin lyhenevät. 

Ensimmäisessä sarjassa haetaan tuntumaa ja lämmitellään lihasta (painotkin siis pienemmät). Sitä seuraa kaksi työsarjaa. Liikkeet ovat esimerkiksi: 

  1. Kyykky
  2. Maastaveto
  3. Kulmasoutu tangolla
  4. Kulmasoutu käsipainolla
  5. Penkki
  6. Flyes tai PeckDeck
  7. Pystypunnerrus 
  8. Vipunostot sivulle
  9. Hauiskääntö tangolla
  10. Ojentajat tangolla
  11. Vatsat

Mulla on vielä yksi 15 sarja edessä ja sen jälkeen 10 sarjoja seuraavat 6 treeniä. Lämpimästi suosittelen HST:tä testaamaan jos itseään haluaa haastaa. Lisätietoa esim. täältä.



Nyt saunaan ja sitten sohvalle kera Tähdet, tähdet. Ihanaa sunnuntai-illan jatkoa sulle! 

Ei kommentteja: