30. maaliskuuta 2015

Parin vuoden duuni

Sain tänään MBA-paperit ammattikorkeakoulusta ja nyt on aika helpottunut olo, täytyy myöntää. Tavoitteena oli valmistua vuodessa mutta opparin ohjaajan vaihdoksen myötä tapahtui vähän kaikenlaista. Meillä oli aluksi melkoisia näkemyseroja mutta loppua kohden yhteinen sävel löytyi. Lopulta yhteistyö sujui kiitettävästi ja mä olen kovin kiitollinen Marjalle kaikesta avusta. Kerroin millaista arvosanaa lähden tavoittelemaan ja sen myötä sain apua niin paljon kuin tarvitsin. Voin kertoa että lopussa yhteistyön määrä oli melko suuri... Mutta se kannatti, koska sain paremman arvosanan mitä lähdin hakemaan. :)

Parasta YAMKissa oli sen tiivis nivoutuminen omaan työhön. Varsinkin opparista sain enemmän mitä olisin koskaan voinut kuvitella. Vaikka sen tekeminen oli välillä aikamoista tuskaa, voisin kliseisesti sanoa, että päivääkään en vaihtais pois. Olen loppujen lopuksi tosi tyytyväinen opparin tulokseen, vaikka julkaistusta työstä onkin itse palvelumallin kuvaus jätetty julkaisematta. Poistettu kappale sisältää niin paljon sisäistä tietoa, että pidetään se jatkossakin vain sisäisenä tietona. 

Täältä löytyy opinnäytetyön julkinen osuus. 


Pääsiäisenä joutuu muuten vähän kilistämään. 

22. maaliskuuta 2015

Treenijaoista

Vaikka erilaisista treenijaoista on kirjoitettu Google pullolleen, törmää silti usein keskusteluun siitä, mikä jako on kellekin paras. Mun lempilause aika monessa asiassa, niin myös tässä on: 

Ei ole oikeaa eikä väärää, on vain erilaista. 

Oikeanlainen jako riippuu monesta seikasta, kuten ihmisen treenihistoriasta, tavoitteista ja geeneistä. Joskus jollekin vain sopii paremmin 1-jakoinen, toiselle 4-jakoinen. Mun lemppari on 3-jakoinen, eli yhtenä päivänä treenaan jalat, toisena rinnan ja selän ja kolmantena kädet ja olkapäät.

Mutta parhaiten tulosta saan 1-jakoisella, joka pitää sykkeen korkeana ja rasittaa koko kropan kerralla. Tähän perustuu HST-treeni, mikä nyt on meneillään. HST:ssä jokaisella kerralla pistetään kroppa kovemmin hommiin. Ensimmäiset pari viikkoa 15 toiston sarjat, toiset kaksi viikkoa 10 toiston sarjat ja kolmas kahden viikon jakso 5 toiston sarjat. Kierron jälkeen palautellaan viikko ja aloitetaan alusta. Jokaisella treenikerralla lisätään vähän rautaa tankoon, treeni itsessään muodostuu raskaista perusliikkeistä. Treenin pituus on 15 toiston sarjoilla n. 1h 15min, aika lyhenee hieman samalla kun sarjatkin lyhenevät. 

Ensimmäisessä sarjassa haetaan tuntumaa ja lämmitellään lihasta (painotkin siis pienemmät). Sitä seuraa kaksi työsarjaa. Liikkeet ovat esimerkiksi: 

  1. Kyykky
  2. Maastaveto
  3. Kulmasoutu tangolla
  4. Kulmasoutu käsipainolla
  5. Penkki
  6. Flyes tai PeckDeck
  7. Pystypunnerrus 
  8. Vipunostot sivulle
  9. Hauiskääntö tangolla
  10. Ojentajat tangolla
  11. Vatsat

Mulla on vielä yksi 15 sarja edessä ja sen jälkeen 10 sarjoja seuraavat 6 treeniä. Lämpimästi suosittelen HST:tä testaamaan jos itseään haluaa haastaa. Lisätietoa esim. täältä.



Nyt saunaan ja sitten sohvalle kera Tähdet, tähdet. Ihanaa sunnuntai-illan jatkoa sulle! 

20. maaliskuuta 2015

Onnellisuuden päivää!

Hattaraa, vaahtokarkkia, vaaleanpunaista ja marjaisaa. Pumpulin pehmeää, 
silkin sileää. Tärkeitä sanoja, helliä hetkiä.

Mistä on onnellisuus tehty?

Varmaan jokaisella vähän eri asioista. Mä mietin asiaa, kun sain tietää tänään vietettävästä ja YK:n yksimielisesti hyväksymästä Onnellisuuden päivästä. Somessa olen jo aiemminkin pauhannut Himalajan pienestä valtiosta, Bhutanista, koska se on mun Ultimate Favourite maa. Missään muualla ei mitata bruttokansanonnellisuutta, jota käytetään siellä elämän laadun mittaamisen bruttokansantuotteen sijaan. Mahtavaa!





Toisaalta, eikai näissä maisemissa voisi onnetonkaan olla?

Mut eniten onnelliseksi tekevät asiat on terveys ja perhe. Pelkään joskus, että pojalle käy jotain pahaa. Kaatuisi pyörällä eikä pääsisi enää koskaan BMX-radalle. Tai kävisi jotain vieläkin pahempaa. Loputonta. Että elämä rankaisisi mua jostain lapsen kautta. Karma koskettaisi. 

Sitten mä palaan järkiini, ymmärrän etten mä mitään niin pahaa ole koskaan tehnyt, että olisin sellaisen rangaistuksen ansainnut. Hassu osaa olla ihmismieli. 


Niin tai näin, onnellisuus lähtee itsestä. Voin valita haluanko elää onnellisena, nauttia elämän pienistä hetkistä, päivää piristävistä perhosista ja kauniista sanoista.

Mulla ainakin just nyt on todella hyvä olla. Onnellinen mieli.




<3

12. maaliskuuta 2015

Hymyn tarina

Oletko kuullut tarinaa metsäpäästäisestä, joka hymyili kevään, aurinkoisen kesän ja hyisevän talven? Vaikka miten pakkanen puri pientä hiirtä, sen hymy ei hyytynyt. 


**

Tarina alkaa siitä, kun hiirulainen oli pienen pieni. Sen elämässä oli ollut kovia aikoja ja se oli tottunut paiskimaan arkiaskareita hartiavoimin pitääkseen pesäkolonsa lämpimänä. Kun hiiri kasvoi isoksi, jokin tuntematon veti sitä eteenpäin magneetin lailla. Eräänä päivänä hiiri sen ymmärsi, magneetti oli unelma. Unelma jostain, mitä se halusi olla ja millaisena se oman elämänsä näki. Hiiri alkoi tehdä töitä unelmansa eteen, se laittoi muita askareita syrjään ottaakseen askelia kohti haluamaansa. Se ajatteli, että kovasti työtä tekemällä unelmat voi saavuttaa. 

Tiedätkö mikä on kummallista? 

Kun hiirulainen pienen pienillä askelillaan taapersi kohti unelmaa, se unelmapeijakas oli aina askeleen edellä. Se hämmensi pientä hiirtä, mutta viimein se keksi selityksen. Vaikka unelma ottaa askelia, magneetti ei luovuta. Eikö unelmaa voikaan saavuttaa, se vain muuttaa muotoaan, kasvaa? Mikä vetäisi meitä eteenpäin, jos unelma olisi jo saavutettu?
  
Näinpä hiirulainen kasvoi ja kasvoi, päivä päivältä suuremmaksi ja eräänä päivänä se ymmärsi, että matkalla kohti unelmaa se oli kasvanut koko kylän suurimmaksi hiireksi. Ei, ei suinkaan kokonsa puolesta. Suuruuden teki pienen metsäpäästäisen luottamus tulevaan, suunnaton tahto tavoitella unelmaansa ja uskomus siitä, että elämä ottaa mutta myös antaa. Suuruus sai myös tarinan päästäisen hymyilemään, ja hymy siivitti koko sen puolitoistavuotista elämää.

**

Mistähän tämäkin tarina putkahti mieleen? Mene ja tiedä. 

Mä sain ihanaa tunnustusta töissä täysin yllättäen ja se sai mut todella hämmennyksiin. En ollut varautunut huomioon lainkaan ja iso kiitollisuus valtasi mun mielen. Kuinka mahtavalta tuntuukaan, kun olet pitkään tehnyt duunia jonkun tavoitteen eteen ja viimein se on sinä. Jotenkin jopa haikealta, mitä mä nyt teen illat? Hah. Paistelen herkkuja uudella muffiniraudalla? 

Tarinan hiirulaisen tapaan jatkan matkaani kohti unelmaa, se on nyt ottanut askeleen eteenpäin.


Mulla on hyvä duunipaikka, joka tukee omiaan kasvussa ja työntää kohti unelmaa. Kiitollisena ja ylpeänä voin kertoa, että nyt mennään kovaa. Odotahan vain niin näet.

10. maaliskuuta 2015

Hyvä pomo vai hankala akka?

Miten sen nyt ottaa, vai miten on #somejengi?


Ostin tämän kirjan 2009 kun sain BBA-paperit hyppysiin ja päätin et musta tulee isona johtaja. No esimiesasemaan pääsin 2012 ja taidan mä vähän isompikin nyt olla kuin silloin.

Esimiesuran alussa mun suurin pelko oli että mokaan. Olen tietäväni, osaavani tai hallitsevani. Mitä jos selviääkin, että olen vaan ihan tavallinen kuolevainen enkä kaikesta kaiken tietävä yli-ihminen? The Johtaja.


Esimiestyö on siitä hauskaa, että siinä voi joka päivä olla pikkasen eilistä parempi. Jonakin päivänä tuntuu ettei mistään tule mitään ja toisena hetkenä mikään ei pysty pysäyttämään sitä draivia, jolla mennään höyryjunan lailla eteenpäin. Tärkeintä on olla itselleen ja tiimilleen rehellinen, myöntää kun menee mettään ja ottaa opiksi.


Oikeastaan virheitä pitäisi ennemminkin juhlia, nehän vie meitä vain eteenpäin ja kasvattaa! Ilman mokaa ei ole suuruutta ja menestystä, on vaan pintaa ja kiiltokuvaa.


Siksi mä kannustan mun tiimiä nousemaan ylös ja hurraamaan kun mokaa, onhan se nimittäin askel kehitykseen. Jes mä mokasin! Usko kun sanon, ei samasta asiasta kovin montaa kertaa hurrata. Oppi taitaa kuitenkin parhaiten tulla kantapään kautta.

Mitähän aihetta mä huomenna hurraan?

6. maaliskuuta 2015

Kuppikakkurautaa!

Tein eilen superhyvän kympin löydön Lidlistä: vaaleanpunaisen kuppikakkuraudan. Aika turhake, juu, mutta olihan se testattava josko päätyisi käyttöön.

Ja aivan mahtava vekotin muuten onkin!


Iltapalaksi paistelin aiemmin esittelemäni valkosuklaa-mansikkaprodemuffinit. Ja mikä parasta, taikina ei jäänyt kiinni rautaan vaan siitä irtosi kauniita pikku muffineita. Paistoaika oli n. 10 min. eli paljon lyhyempi kuin uunissa. Meni syöntiin salamana mutta ens kerralla testaan jollain herkkupäällisellä kuppikakkujen tapaan. Tuorejuustoa, kermavaahtoa..

Sillä ei elämän pelkkää kiristelyä pidä olla. Meillä vältellään vehnäjauhoja ja sokeria puhtaasti terveydellisistä syistä. Eikä se nyt varsinaisesti haittaakaan vaikka ohessa vähän kiinteytyisikin. Ainakaan mua ;).


Tänä aamuna testasin banaani-valkuais-heralättyset, joita joskus pannulla yritin tehdä huonolla menestyksellä. En silloin malttanut haudutella ja ne paloi kiinni. Ja tietenkin jäi sisältää raa'aksi. Mutta nytpä nekin onnistui, tadaa.


Täytyy myöntää ettei mikään makuelämys ollut mutta kyllä ne nyt nälkäänsä söi. Ja ulkonäöstä tuli mieleen lähinnä joku sieni. Makea tatti, nam, höm. Tuolla voisi muuten varmaan kananmunatkin paistaa pieniksi palleroiksi, testaillut siis jatkukoon.

1. maaliskuuta 2015

Kevään merkit

Kevät on mun lempparivuodenaika. Auringonsäteet, hiirenkorvat, katupöly ja räystäistä tippuva vesi saa ilon mieleen. Ihmiset hymyilee, vieraat puhuvat toisilleen. 

Suomalaiset heräävät masentavan talven horroksesta ja puhkeavat kukkaan.




Ihan vielä en tunne kevättä rinnassa mutta lähellä se jo häämöttää. Ja senpä vuoksi tänään käynnistettiin pojan kanssa pyöräilykausi. Lumi ja loska ei haittaa kun vermeet on kunnossa. 




Fillarilenkki sujui mallikkaasti, kumpikaan ei ollut rähmällään.




Vaikka pituutta ei ollut edes viittä kilometriä, oli toinen meistä aivan loppu. Sisulla ja pienellä tsempillä päästiin kuitenkin kunnialla kotiin. Loppumatka luisteltiin jäisessä metsässä, ja kuin ihmeen kaupalla pystyssä pysyttiin edelleen. 

Näinköhän sitä tulee lomalla hiihdettyä vai mennäänkö pyörillä koko viikko, jää nähtäväksi. Fillari kelpaa kyllä, se on lemppariulkoliikuntamuoto mulle.