28. lokakuuta 2014

Eat'n live

Pari kuukautta sitten saavutin mun yhden pitkäaikaisen tavoitteen kun sain maastavedossa ykkösen sadalla kilolla. Nyt haaveilen työsarjasta samalla painomäärällä, muutaman kilon - ja kuukauden - päästä tämä onnistuu.

Me ollaan nimittäin muutama viikko noudatettu HST-treeniä. Rankkaa on ollut, mutta tuloksiin olen ihan tyytyväinen vaikka reilu viikko menikin vuodepotilaana. Sairastaessa lähti muuten 1,5kg painosta, ei hyvä.

Suurin haaste on edelleen säännöllinen syöminen, varsinkin kun töissä mielenkiintoiset hommat vievät mukanaan. Reissupäivät ovat vielä asia erikseen, kylmä pakasterasialounas kun ei oikein nappaa. Banaani ja jonkinlainen prode ovat välipalana pelastus, lounasta nekään ei tietysti korvaa.

Banaanista puheen ollen. Mä olen syönyt banaanikaurapuuroa koko ikäni. Sen tekeminen on tarkkaa; kuuman puuron sekaan sekoitetaan haarukalla muussattu hedelmä, pilkottu ei todellakaan käy. Myöhemmin sekaan on eksynyt myös raejuusto, soijalesitiini ja mustikkakeitto. Banaani jakaa mielipiteet kuten aurajuusto, täällä kuitenkin muutama fakta kiinnostuneille.

Olen rauhoittanut omasta työkalenterista lounasajan, sillä se on hetki, josta en tingi. Yleensä käyn syömässä toimiston työpaikkaraflassa. Ennen kannoin töihin aina eväät, mutta buffetista saan koottua monipuolisemman aterian kuin edellispäivän kotiruuasta. Niin tai näin, tarvittavia kaloreita on pirun vaikea saada kokoon. Mun mielestä treenaamisen vaikein osuus onkin syöminen.

14. lokakuuta 2014

Vitamiinit miehen tiellä pitää, vai pitääkö?

Mä olen ollut ylpeä siitä, että meidän perhe sairastaa ani harvoin. Ei meillä tähän mitään poppakonstia ole, vaan tässäkin pätee tasapaino syömisen, treenin ja levon suhteen.  Näiden lisäksi erilaiset vitamiinilisät ja mineraalit on päivittäin koko perheen käytössä. Wikipedia muuten tietää kertoa, että flunssa on Suomessa yleisin lääkärin päivystysvastaanotolle hakeutumisen syy. Aikuiset sairastuvat flunssaan 1-5 ja lapset 5-10 kertaa vuodessa.

Meidän edellinen flunssa taisi olla joskus viime helmikuussa.

Ja juuri kun pääsin kehumasta, iski mulle viikonloppuna oksutauti kuumeineen. Mutta ei siitä sen enempää, voiton puolella jo.

Niistä vitamiineista ja mineraaleista, meiltä löytyy monenmoista purkkia. Aamu alkaa aina monivitamiiniporetabletilla (Lidlin halpista). En tiedä onko tästä mitään hyötyä, taitavat pitoisuudetkin olla aika minimaaliset, enemmän mentaalipuolen juttu kaiketi. Aikuiset heittää sekaan MSM:ää (eli orgaanista rikkiä). Tieteelliset tulokset tämän suhteen ovat ristiriitaiset, mutta moni taho suosittelee. Kyytipoikana huiviin Omega3:set. Erikseen 500mg C:tä ja D:tä 10 µg. Nämä siis aamuisin.



Viimeiseksi illalla koko porukka ottaa vielä magnesium-purutabletit, aikuiset kokonaisen ja lapsukainen puolikkaan. Aiemmin J:tä lähes joka yö vaivanneet kasvukivut ovat vähentyneet ehkä puolivuosittaisiin kertoihin. Kokemuksesta voin myös kertoa, että purkillinen magnesiumia ei suinkaan tapa 13-kiloista koiraa, vaan saa sen vatsan vain mukavasti sekaisin. En suosittele kokeilemaan. Varsinkaan jos säilyttää purkkia makuuhuoneessa, kuten me.




Muita treeniä tehostavia aineita meillä on käytössä bcaa, beta-alaniini, hera-proteiini, kreatiini ja treenijuoma. Näitä käyttää vain aikuiset - joskin heraa ja prodepatukkaa on saanut lapsikin joskus maistaa.

Kuten sanottu, ei auttaneet vitamiinit ja muut oksutautia rantautumasta. Ja kyllä syö mieltä, kun on yrittänyt painoa (ja tuloksia) nostaa ja sitten tulee muutaman päivän paasto. Heippahei vaivalla kerätty massa.


Loppuun kuntokuvaa viime viikolta, ilme tuimana pukuhuoneen saliselfiessä. Aina on muuten kauhea kiire saada otettua pakollinen kehityskuva, koska hävettää aivan simona jos joku näkee kyseisen operaation. Tällä siis perustelen epätarkkaa kuvaa ja kehnoa asentoa ja ilmettä ;).


Toivottavasti kunto antaa myöten päästä huomenna salille, luvassa on kuitenkin ensin töissä pitkään odotettu workshop. Siitä sitten viiden päivän syyslomalle, lomps.

8. lokakuuta 2014

Tarina siitä, kun hän tuli kaapista ulos.

Jonkin aikaa olen jo miettinyt Aamutuulin missiota, miksi koko blogi on olemassa ja mihin tällä pyrin.
Koko asia selveni mulle tänään. Aloitetaan tarinalla.

Postasin tänne ensimmäisen viestin reilut kolme vuotta sitten. Blogin ensimmäinen teksti alkoi näin:

Päätin perustaa tämän blogin antamaan inspiraatiota ja kannustusta kaikille, jotka haaveilevat elämän uusista tuulista. Olivatpa ne työn, koulutuksen tai vaikkapa perheen tiimoilta, kaikissa niissä on yhteistä yksi asia.

Rohkeus.

Ilman tuota sanaa moni asia olisi jäänyt tekemättä; ensimmäiset askeleet ottamatta, maailmanennätykset rikkomatta, rauhat solmimatta. Jos emme itse uskalla toteuttaa unelmiamme, kuka sen tekisi puolestamme?

Ei kukaan. 

Mulla oli tuolloin juuri vaihtumassa työpaikka, olin ottamassa askelta kohti tuntematonta. Tulin töihin Soneralle ja se oli mun työelämän paras päätös. Kolmen vuoden aikana olen kokenut vaikka ja mitä. Kaikki tiedetään, että töissä toiset päivät ovat parempia kuin toiset. Niin myös mulla. Positiivinen ajattelu on siivittänyt mun matkaa eteenpäin.

Aluksi tämän blogin piti kertoa mun matkasta personal traineriksi. Paljon olen täällä treeneistä kyllä kirjoittanutkin, mutta valmentajaa musta ei ainakaan vielä ole tullut. Ehkä joskus vielä tulee ihan omaksi iloksi, mutta ammatinvaihto ei enää pitkiin aikoihin ole ollut ajatuksissa.

Kolmevuotisen soneralaisuuden aikana olen saanut olla esimies monelle mielenkiintoiselle ja mahtavalle ihmiselle. Yksi merkittävimmistä juonenkäänteistä mun työtarinassa tapahtui tässä kuussa. Ylpeänä nyt kerron, että meidän äärimmäisen ammattitaitoinen tiimi hoitaa koko Soneran asiakaskunnan sosiaalisen median asiakaspalvelua. Olipa kyseessä yritys- tai kuluttaja, me hoidetaan hommat kuntoon. Ja mulla on kunnia leadata tätä väkeä kohti menestystä!

Palaan tarinan alkuun, jossa kirjoitin, että rohkeus on kaiken perusta. Allekirjoitan tämän edelleen. Toki mukana on ollut myös tärkeitä ihmisiä tukemassa (kiitos perhe <3), suotuisia tuulia ja hemmetisti duunia. Ilmaiseksi ei mitään tule.

Miten tämä kaikki liittyy tarinan nimeen, kaapista ulos tulemiseen ja blogin missioon? Mä päätin tänään, että jatkossa toimin kaikkialla somessa, myös täällä blogissa omalla nimellä. Lisäksi jaan ilomielin tarinoita omalta esimiesmatkalta. Nyt mun tiimiläiset on kauhuissaan - lupaan jättää teidän nimet mainitsematta ;).

Sonera on täynnä mahdollisuuksia ja huippulahjakkaita tyyppejä, olkoon mun tarinani yksi esimerkki niistä.



Kiitos kuin luit ja aurinkoa päivään,
-jennimari