17. heinäkuuta 2014

Tärkeää asiaa lohesta

Katselin aamulla SuomiAreenaa ja siellä oli (ihku ;) Jasper Pääkkönen puhumassa painavaa asiaa lohesta. Jasper on tunnettu Itämeren lohen suojelun puolestapuhuja ja valittu viime vuonna Suomalaisen Kalastusmatkailun Edistämisseuran toimesta Vuoden kalamieheksi.  Vaikka suhteellisen valveutuneena itseäni pidänkin, koin keskustelusta jonkinlaisen ahaa-elämyksen.

Kaikki tuntee lohen. Siinä on paljon hyvää rasvaa, se sisältää arvokasta D-vitamiinia ja sitä voi valmistaa lukemattomin eri tavoin.


Se, mitä moni ei varmaan tiedä tai tule kalatiskillä ajatelleeksi, on, että Itämeren lohi on luokiteltu uhanalaiseksi. Silti suomalainen lainsäädäntö sallii sen kalastamisen ja myymisen. Tämän lisäksi Itämeren lohi sisältää niin paljon myrkkyjä, että Suomi on yksi harvoista maista, joka sallii sen ravinnoksi ihmiselle. Siitä huolimatta sitä ei saa lain mukaan Suomessakaan syöttää sioille!


 
Ja me vedetään graavilohta, uunilohta, savustettua ja ties mitä, merilohesta. Nam! Eviran syöntisuosituksen mukaan lapset, nuoret ja hedelmällisessä iässä olevat voivat syödä vain 1-2 kertaa kuukaudessa Itämerestä pyydettyä lohta tai taimenta.

No mitä lohta me voidaan sitten syödä?

Jasperin mukaan kasvatettu luomulohi on paras valinta. Jätetään siis kalatiskille se "tavallinen merilohi",  jota kaupat käyttävät usein sisäänheittotuotteina. Maksetaan pikkasen enemmän kalasta, joka paitsi sisältää vähemmän myrkkyjä, ei myöskään ole uhanalainen.

WWF suosittelee seuraavaa: 
  • suosi kasvatettua luomumerkittyä lohta
  • osta harkiten istutettua, rasvaeväleikattua Itämeren lohta ja kasvatettua norjalaista lohta ja
  • vältä Itämeren villiä lohta ja kasvatettua chileläistä lohta

Lisää aiheesta mm:

http://wwf.fi/kalaopas/
http://yle.fi/uutiset/jasper_paakkonen_itameren_lohta_ei_saa_syottaa_sioille_-_ainoastaan_ihmisille/6677699
http://www.hs.fi/aihe/itamerenlohi/


*kuvat lainattu Googlesta*

Ei kommentteja: