28. tammikuuta 2014

Gonna change?

Kirjoittelin esseetä aiheesta, joka on nykyisin arkipäivää jokaisen elämässä: muutosjohtajuudesta ja -vastarinnasta. Jokainen meistä on joko muutosmyönteinen tai -vastustaja ja ryhmä saattaa vaihdella muutoksesta riippuen. Henkilökohtaisen elämän ja työelämän muutosten sietokyky on erilainen.


Jäin pohtimaan omia elämän varrella tapahtuneita muutoksia. Suurimmat ja voimakkaimmin tunteita herättävät liittyvät perheeseen (avioliitto, lapsi, erot, surut ja ilot), aika monella varmasti näin. Toisaalta työpaikan vaihdot, uudet tehtävänkuvat ja haasteet ovat olleet merkittäviä muutoksia nekin.



Kaikkia omia muutoksiani yhdistää kuitenkin sama lopputulema: onnellinen loppu. Vaikka muutos on ollut kuinka kipeä tahansa ja vienyt paljon voimavaroja, on lopussa aina häämöttänyt jotain todella positiivista.


Ei liene epäselvää kumpaan ryhmään itse kuulun. Kyllä, muutosmyönteisiin. Vaihtelen kotona huonekalujen järjestystä, verhoja, kukkien paikkoja. Musta on mukavaa vaihtelua kun asiat muuttuvat. En myöskään turhaan stressaa isoistakaan muutoksista, kyllä asiat aina suttaantuvat ja löytävät omat paikkansa.

Mikä tämän ajatelman viesti oli? Nooh, ensi kerralla, kun muutosten (vasta)tuulet puhaltaa vasten kasvoja, voisi mieleen putkahtaa myös ajatus, että tästä voi oikeasti seurata myös jotain hyvää.

Todella hyvää.

6. tammikuuta 2014

Täällä tuoksuu pulla!

Uusi monitoimikone pääsi pyhäpäivän kunniaksi tositoimiin: leivoin rahkapullia. Oli varmaan toinen kerta tämän 30-vuotisen taipaleen aikana kun meikäläinen pullaa alusta loppuun tekee. Pakastealtaan korvapuusteja ei tässä nyt tietenkään lasketa. 

Nostan hattua kaikille pullantuoksuisille äideille ja mummeille (erityten omalle, joka jaksaa vieläkin laittaa pöydän koreaksi koko suvulle säännöllisen epäsäännöllisesti ❤️). 

Pullissahan on siis aivan järjetön homma! Ota aineet esiin, sulattele rasvat ja lämmittele maidot. Sekoittele, kohota, vaivaa ja pyörittele viimein pulliksi. Kohota jälleen, täytä (rahkapullat), voitele ja nakkaa uuniin. "Pyöräytämpä pikaisesti perheelle pullat" vei multa arviolta pari tuntia.


Musta se on aika paljon ottaen huomioon, että J söi puolikkaan, M sentään kaksi. 


En valita, ihan rentouttavaa se silti oli. 

Huomenna paluu arkeen, keksin tänään tee-se-itse -heräämisvalon, katsotaan huomenna klo 5.30 miten toimii. Jänskättää vähän jo valmiiksi. 

4. tammikuuta 2014

Flunssan kukistajat

Muutaman päivän lepo ollut salilta, pientä ärsyttävää flunssaa ja lämpöä pitänyt päällä. Ollaan vedetty C-vitamiinia reippaasti yli suositusten: 1000mg muutaman tunnin välein, ja alkaa muuten toimia. C-vitamiinihan on vesiliukoinen, joten sitä voi huoletta muutaman päivän ottaa enemmän, mutta pitempään sitäkään ei kuitenkaan pidä jatkaa. Rasvaliukoisten kanssa tulee olla tarkempi.

Vaikka pitäis levätä, tiedän, en vaan osaa. En pysty makaamaan muutamaa tuntia pitempää toimettomana. Eilen illalla laitoin uuden monitoimikoneen testaukseen ja leivoin voimasämpylöitä: pinaattia, kurpitsan-, seesamin- ja auringonkukansiemeniä, pellavansiemenrouhetta, kaurahiutaleita, vehnäjauhoja ja oliiviöljyä. Aivan sairaan hyviä, kandee testata.



Voimasämpylöitä mussuttaessa kannattaa tutustua Ylellä nyt uusintana pyörivään Kimmoon. Parinkymmenen minuutin mittaisia jaksoja on yhteensä 16, ja nämä löytyy myös Netflixistä. Tuli katsottua parissa päivässä.