24. toukokuuta 2013

Postia SOKolta

Eilen oli posti tuonut oudon kirjeen, jonka lähettäjä oli Sok. Ensin sisältö ihmetytti ja lopulta nauratti. Ollaan kuulemma ostettu ruuaksi hulluruohoa. Hulluruohoa, hehe. Onneksi ei mitään suurempia oireita ole ilmennyt (lievää sekavuutta lukuunottamatta :D), joten ei syytä huoleen.

Jatkossakin aionkin aina, kun teen vaikkapa töissä jotain hölmöä, selittää käytökseni ko. rikkaruoholla. "Niissä kasviksissa oli varmaan taas sitä kun olo on näin pöljä."

Joo tiedän, ettei tuo oikeesti ole mikään naurun asia, moni on joutunut sairaalaankin jne. Mut hei, kyllähän tuo nyt silti naurattaa, siis lähinnä tuo nimi. Kukahan senkin on keksinyt?


Kuvailin uutta tukkaakin tänään. Piristää mukavasti kun laittaa haalistuneet kutrit kuntoon.


Nyt kokkailee perjantain kunniaksi lämpimiä leipiä ja saattaa siinä yksi omppukin kumoutua. Työtunteja kertynyt tällä viikolla lähemmäs 40h ja sen kyllä olosta nyt huomaa. Onneksi on työ, mihin on kiva aamuisin vääntäytyä.

Edit. Laskin unissani viime viikon työtunteja (!) ja tajusin, että normiviikossahan on jo tuo liki 40h. Pikkasen alakanttiin siis tässä mutta mitäpä siitä. Töitä on paiskittu paljon.

2 kommenttia:

Karoliina kirjoitti...

Hei, neiti on taas kauniisti tummunut :)
Oletkos töissä maanantaina? Mä yritän pitää etää/vapaata, oiskos lounastreffit mitään...? viestittele!

jm kirjoitti...

Joo mennään, mulla on tosi täys kalenteri mut kyllä sinne sulle aina raon teen. Ollaa yhteydessä.