4. elokuuta 2012

Be S.M.A.R.T.

Viime aikoina olen useampaan otteeseen törmännyt S.M.A.R.T.-ajatteluun. Kyseessä on siis menetelmä, joka auttaa tavoitesuunnitelmissa.

Kaksi varmaa keinoa epäonnistua on 1) tehdä tavoitteista to do -lista, jonka pelkkä vilkaisukin kauhistuttaa ja 2) suunnitella vain mitä haluan saavuttaa, ja unohtaa miten sen saavutan. Omalta kohdalta voin kertoa, että olen pitkään suunnitellut kerääväni painoa (lihaksen muodossa ;)) mutta jättänyt selkeät toimintasuunnitelmat ja välitavoitteet tekemättä. Tuloksena on ollut oravanpyörä: tulosta ei synny ja motivaatio kärsii. Kuulostaako tutulta?


S.M.A.R.T. auttaa siis suunnittelemaan ja pilkkomaan tavoitteet. Kuten kuva kertoo, kyseessä on lyhenne sanoista

- Specific (tarkka, yksilöity): Miten tiivistän tavoitteeni yhteen lauseeseen?
- Measurable (mitattava): Kuinka mittaan edistymistäni?
- Attainable (saavutettavissa oleva): Mikä minua estää saavuttamasta tavoitettani?
- Relevant (oleellinen, relevantti): Mikä tavoitteistani on minulle kaikista tärkein?
- Time-specific (aikataulutettu): Milloin saavutan tavoitteeni?

Seuraavaksi on aika miettiä toimintasuunnitelma. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty.

Toimintasuunnitelman ei tarvitse olla monimutkainen, selkeät perusasiat riittävät: mitä, miten, kuka, milloin.


Mitä on S.M.A.R.T.in avulla analysoitu tavoite, kuka tietenkin itse ja milloin on jo valmiiksi mietitty. Miten onkin se haastavin osuus, stop talking, start doing!


Onnistuminen puolestaan onkin lopulta vain itsestä ja asenteesta kiinni.

Ei kommentteja: