30. heinäkuuta 2012

Oikein syömällä tuloksellista treeniä

Kuinkahan moni on joskus päättänyt aloittaa kuntoilun/laihduttamisen/opiskelun tms. ja viimeistään parin viikon päästä haudannut epätoivoisen ajatuksen? Liikunnasta tulee paikat kipeäksi, paino ei viikossa ole tippunut lainkaan tai opiskellut asiat eivät ole jääneet mieleen. Kuulostaako tutulta?

Kaikkia yllä olevia epäonnistumisia yhdistää kaksi asiaa, selkeiden tavoitteiden ja päättäväisyyden puuttuminen. Kyllähän kaikki sen tietää, että jos jossain haluaa menestyä, on siihen panostettava täysillä. Seitsemää laudaturia ei kirjoiteta kirja tyynyn alla nukkumalla. Miksihän tämän tiedon soveltaminen omassa toiminnassa on vain niin kovin vaikeaa?

Omat treenit junnasivat todella pitkään paikoillaan. Kävin salilla, pinnistelin ja rehkin hullun lailla, mutta mainittavaa tulosta ei vain syntynyt. Tiesin aina, että lihas ei miinuskaloreilla ja liian pienillä proteiineilla kasva, mutta en siltikään muuttanut syömisiäni. Ehkä pelkäsin lihovani jos syön enemmän. Hullua.

Ajatellaanpa aamiaista, jossa syödään ruisleivän puolikas juustosiivulla ja kinkulla, ilman margariinia, kevytbanaanijugurtti ja kuppi kahvia rasvattomalla maidolla. Tästä saadaan 18g proteiinia (36%), 26g hiilaria (53%)ja 2,4g rasvaa(11%).

Entäpä kunnon annos kaurapuuroa raejuustolla (kuulostaa hullulta mutta on äärimmäisen hyvää) ja mustikkakeitolla + kuppi kahvia punaisella maidolla. Proteiinia 33g (40%), hiilaria 31g (37%) ja rasvaa 8,6g (11%).

Mitä luulet, kumpi pitää kylläisenä pitempään ja sisältää enemmän makroravinteita?

Lihasmassaa hankittaessa proteiinia on hyvä saada 2-2,5g per painokilo. Tämä tarkoittaa 65kg henkilöllä n. 130-160g päivässä. Kaurapuuroaamiaisesta olen saanut noin viidesosan tästä, leipäaamiaisesta vain vajaan kymmeneksen.

Alla oma aamiaisannokseni, päällä lisäksi lesitiinirakeita (mm. säätelee rasvojen kulkua elimistössä)ja puuron seassa vuorisuolaa.

Suurempiin annoskokoihin totuttelu vie aikaa, mutta päättäväisyys palkitaan. Kirjoittelen myöhemmin lisää muista aterioista.

Ei kommentteja: