28. kesäkuuta 2012

Paino nousee

Salit ovat rullailleet jälleen mukavasti ja tänään olikin paino korkeimmillaan ever. Pikkasen hirvittää vaikka tätähän tässä on haettu ja paljon töitä tehty. Jokin aika sitten tuumailin, että kun joskus pääsen 60kg rajapyykin yli niin, ettei se kaikki paino löydy vyötäröltä, olen tyytyväinen. Nyt ollaan menty jo reippaasti yli, ja taitaa nälkä vain kasvaa syödessä. Kirjaimellisesti.

Aiemmin kirjoitinkin, että suurin este omassa kehittymisessä on ollut liian vähäinen syöminen. Nyt olen pyrkinyt kiinnittää huomiota paitsi ateriarytmiin (3h välit), myös siihen, että menen salille vain kylläisenä. Jos nälkä kurnii, vie se kaiken keskittymisen eikä treenistä tule mitään. Tänään esim. söin rahkan ja puolikkaan leivän klo 15.45 ja klo 16.15 olinkin jo salilla työn touhussa. Tietenkään näin ei voisi toimia aerobisen treenin yhteydessä, mutta itsellä se painonnoston kanssa sopii. Kannattaa kokeilla jos olo salilla tuntuu puutuneelta.

Tänään yökylään Lappeenrantaan ja huomenna taas vähän erilainen työpäivä. Ihanaa.

Ei kommentteja: