12. marraskuuta 2017

Ympyrä sulkeutuu - uusi alku

Olet lämpimästi tervetullut uudelle sivustolleni www.jennimarikaren.fi.

21. lokakuuta 2017

Kaunis nainen, joka ei inhonnutkaan minua

Ensivaikutelma henkilöstä perustuu yleensä tunteeseen tai fiilikseen mikä ensitapaamisesta on jäänyt. Se ei välttämättä perustu faktaan eikä aidosti tärkeään informaatioon. Joku tuoksuu hyvälle, toinen puhuu kauniisti. Yksi näyttää nätiltä ja toinen viisaalta. Harvoin tiedämme, mitä totuuden takaa löytyy.

Tapasin taannoin erään naisen, jota en tuntenut kovinkaan hyvin. Olin puhunut hänen kanssaan muutaman kerran ja nähnyt ohimennen. Minulla oli ennakkokäsitys - hän on tiukkalinjainen, ylitopakka eikä pidä minusta.

Tapasimme ja aloitimme yhteisen projektimme. Edelleen hän oli tiukkalinjainen. Hän nauroi kyllä enemmän mitä olisin osannut odottaa. Kun katsoin tarkemmin, huomasin, että hän on todella kaunis. Nyt hänen kertoessaan elämästään se vasta paljastui minulle. Tajusin, etten ollut saanut tilaisuutta jutella hänelle tärkeistä asioista, en tuntenut häntä lainkaan ja olin luonut ennakkoluuloni vain muutaman nopean kohtaamisen pohjalle.

Näiden kohtaamisten perusteella olin pystynyt lokeroimaan hänet, kuvaamaan tietynlaiseksi ja päättämään, että hän inhoaa minua.

Kävimme yhdessä lounaalla ja  hän kertoi tulevaisuuden suunnitelmistaan. Kiinnitin huomiota hänen vilpittömään kiinnostukseen minusta. Kysymykset opinnoista ja perheestä tekivät hänestä entistä kauniimman. Arvostan suurisydämisiä ihmisiä ja aloin ymmärtää, että edessäni oli yksi sellainen.

Jatkoimme projektiamme ja keskustelumme eteni todella syvälle hänen elämäänsä; perheeseen, lapsiin, lapsen lapsiin ja harrastuksiin. Hän kertoi mitä kaikkea ikävää ja traagista elämässä on meneillään ja mitä kaikkea upeaa se vastoinkäymisistä huolimatta pitää sisällään. Nähtyäni kyyneleet poskilla ja kuultuani kauniit sanat, jotain maagista tapahtui.

Itkimme molemmat. Hän traagista tarinaansa ja minä sekä tarinaa että omaa typeryyttäni. Kuinka väärässä olinkaan hänen suhteensa ollut. Olin lokeroinut hänet tietämättäni hänestä yhtään mitään. Sain opetuksen, ettei muutama lyhyt hetki kerro ihmisestä vielä yhtään mitään.

Projekti päättyi ja halasimme. Pitkään ja lujasti. Luulen, että molemmille meistä tapahtui sinä päivänä jotain sellaista, minkä muistamme vielä pitkään.


9. lokakuuta 2017

Kolumni Jyväskylän yliopiston verkkolehdessä

Kerroin aiemmin, että tulen tekemään yhteistyötä yliopiston kanssa aikuisopiskeluun liittyen. Kirjoittelen aiheesta kolumnia verkkolehteen ja ensimmäinen julkaisu tuli loppuviikosta ulos.

Voit käydä lukemassa jutun täältä.


7. syyskuuta 2017

Arjen rallia - elätkö vai murehditko?

Elämä on yhtä tasapainoilua. Varsinkin jos satut käymään töissä. Aamulla tekisi mieli nukkua, tukka sotkussa aamupuuron keittoon. Pesut, pukemiset, syömiset. Joku siivoaa samalla kotia, tyhjentää astianpesukonetta tai viikkaa pyykkiä. Useimmat tyytyy silmien auki saamiseen ja kahvin osumiseen mukiin.

Sitten kuvioon lisätään lapset. Ihan kuin itsessä ei olisi tarpeeksi. Kerrotaan yllä oleva lasten lukumäärällä. Herätään aiemmin, jotta ehditään. Silti joku kiukuttelee tai hidastelee, jokaisella on oma tahto ja fiilis. Yhtä harmittaa, toista naurattaa. Yhdellä on housut väärin päin jalassa. 

Ainiin, koira. Toinen katsoo sivusta tätä härdelliä, joka perheen arkipäivisin yllättää. Vinkaisee kuin muistuttaakseen olemassaolostaan. Makaa ruokakupin vieressä, kantaa remmiä ja vinkuu ulos. Kello tikittää. 

Pääset töihin ja hengähdät. Koittaa iltapäivä ja muistat, että olet joskus saanut tujun aivopierun ja ilmoittautunut opiskelemaan. Kaivat kirjat esiin tai valut luennolle. Yrität keskittyä, vaikka takana on jo pitkä päivä. Katsot ulos ja huomaat ajatusten karkaavan. Ulkona sataa ja lapsi on puistossa. Pyykkivuoret vyöryvät ja roskatkin pitäisi viedä. Hauki on kala ja se koira tahtoo pihalle taas. 

Sitten muistat, että parhaiten patterisi lataa reipas treeni. Koet huonoa omaatuntoa kun harjoittelu on jäänyt vähälle. Taputat itseäsi selkään, olet yltäpäältä hiessä, endorfiinihumalassa onnen kukkuloilla. Ulkona hämärtää ja lapsi on edelleen puistossa. Mietit, että kohta joku tekee ilmoituksen. 

Apua, läksyt! Toisessa kädessä iltapala, toisessa lyijykynä. Tsempataan, hengitellään. Jätät opettajalle viestin, että loput tehdään huomenna. Toivot, että lapsi pääsee luokaltaan, vaikka ykköset ja kymmenet illalla sekaisin meneekin. 

Kello tikittää. Lapsen nukutus, iltapalat, pesut, huomisen valmistelut ja taas se koira. Iltasatua lukiessa mietit, että aamulla väsyttää. Tiedät, että juuri päättyneen arkirumban alku on vain muutaman hetken päässä. Pehmeä tyyny ja viileä makuuhuone on synonyymi taivaalle. 

Ja kaiken tämän olet itse halunnut, saanut ja hankkinut. Olet kiitollinen jokaisesta hetkestä mitä saat. Selviät päivästä, toisesta, vuodesta. Koet huonoa omaatuntoa poissaolohetkistä ja kiireestä. Iloitset yhteisistä nauruista, halauksista, pusuista. 

Ja sisimmässäsi pelkäät, että elämä kiitää ohitsesi kun murehdit, kuinka kaikesta tästä selviät.

25. elokuuta 2017

Rosvojahdissa

Tänään tapahtui jotain todella outoa. Sellainen sattumus, jota on vaikea uskoa todeksi. Toimin salapoliisina ja rosvokaappaajana. Hyväntekijänä - ja salamana harmistuneena.

Kesälomalla selailin Facebookista paikkakunnan ryhmää. En yleensä käy siellä mutta silloin satuin piipahtamaan. Huomasin ilmoituksen varastetusta fillarista. Panin sen merkille mutta en ajatellut asiaa enempää. Kyseessä oli merkkipyörä, jotenkin se vain jäi mieleen. Fillarivarkaat saavat aikaan oksurefleksin. Menisivät oikeisiin töihin.

Meni päivä ja olin näkeväni kyseisen fillarin ajavan vastaan. Laitoin ilmoittajalle viestiä, hän kiitti vinkistä ja keskustelu jäi siihen. Oli heinäkuun eka päivä.

Tänään käytiin perjantaipitsalla läheisessä pizzeriassa. Kiinnitin huomiota telineessä olevaan merkkipyörään, joka oli lukittu halvalla parin euron kippuralukolla. Ei kiinni missään, kuka tahansa voisi nostaa kevyen fillarin olalleen. Jotenkin se näytti tutulta ja sitten mieleen juolahti heinäkuu.

Mietin, pitäisikö laittaa viestiä pyörän omistajalle. Ajattelin, että tämä tuntematon tyyppi pitää mua varmasti ihan hulluna. Muikkelina, joka on näkevinään varastetun pyörän jo toistamiseen.

Laitoin viestiä.

Meni hetki ja tyyppi meni tarkistamaan pyörän. Jackpot, se oli se! Pari kuukautta sitten varastettu pyörä päätyi omistajalleen. Jee! Rosvojahti oli tuottanut tulosta.

Sitten paikalle soitettiin poliisi. Kävi ilmi, että varas oli ehtinyt myydä pyörän jo eteenpäin. Täysin viaton ihminen oli maksanut fillarista ja nyt se lähti poliisin matkaan. Myöskään alkuperäinen omistaja ei saanut pyörää, sillä vakuutusyhtiö oli sen jo korvannut. Ostaja tunnisti valokuvasta myyjän, joka olikin poliisin vanha tuttu.

Ai että. Tässä vaiheessa hyvä mieli vaihtui kurjaksi. Toki oli hyvä, että varas sai yhden merkinnän lisää rekisteriinsä. Mutta kuka lopulta oli todellinen häviäjä? Alkuperäinen omistaja sai vain muutaman lantin vakuutusyhtiöltä, sillä käyttöarvo oli fillarin arvoa suurempi. Uusi omistaja hävisi euronsa sekä pyöränsä. Varas - no hän sai yhden fillarisyytteen lisää. Ehkä sakon, jota ei koskaan tule maksamaan.

Yritän ajatella positiivisesti, että oikeus voitti. Silti en voi olla miettimättä, että ainakin yhdellä tyypillä olisi parempi mieli, jos vain olisin ollut puuttumatta asiaan.